Pihlström HIFK:hon – myös Nenosen HPK-sopimus purettu
HPK tiedottaa purkaneensa pelaajasopimuksen niin Antti Pihlströmin, 39, kuin Markus Nenosen, 31, kanssa.
Pihlström pelasi HPK:ssa urallaan neljättä kauttaan. Pitkän KHL-rupeaman jälkeen hän saapui Hämeenlinnaan 2021. Silloin 59 runkosarjan ottelussa tehot olivat 13+13. Tällä kaudella 43 ottelussa hän on viimeistellyt pinnat 8+9. Seura sanoo, että sopimus on purettu HPK:n talouden turvaamiseksi. HIFK tiedotti pian uutisen jälkeen konkarihyökkääjän siirtyvän Helsinkiin loppukauden kestävällä sopimuksella. HPK:hon siirtyy samalla HIFK:sta nuori Kasper Lundell, 19, jonka ensi kautta koskeva HIFK-sopimus purettiin samalla.
Nenonen pelasi puolestaan kuudetta kauttaan HPK:ssa. Ensimmäisen kautensa hän pelasi joukkueessa 2018-19 ja se huipentui mestaruusmaaliin seitsemännen finaalin jatkoajalla. Nenonen oli mukana Kerhon kapteenistossa neljän kauden ajan. Kausina 2020-22 paitaa koristi C ja kaksi viimeistä kautta hän oli varakapteenina. Viime kaudella Nenonen teki 48 runkosarjan ottelussa tehot 15+16. Tällä kaudella hän ylsi 42 ottelussa 7+12.
HPK ja hyökkääjä Antti Pihlström ovat purkaneet pelaajasopimuksen.
📰 Uutinen: https://t.co/iP5yYaqfHo
Kiitos Antti huikeasta panoksesta joukkueen eteen ilta toisensa jälkeen ja tsemppiä jatkoon! 👊#HPK #Liiga #Hämpton pic.twitter.com/Z3icuEvq7H
— HPK (@Pallokerho) January 30, 2024