TILANNEHUONE

Pikkuleijonat voittoon – Kiviharju pelästytti

25.04.2024 20:32

Pikkuleijonat voittoon – Kiviharju pelästytti

Emil Hemming teki Pikkuleijonien MM-avausmaalin.©P. Mennander/Jääkiekkoliitto

Leijonat

Suomen jääkiekon Pikkuleijonat avasi MM-kisat voitolla Latviasta torstaina Espoossa. Voitto maali per erä tahtiin ja lopulta numeroin 3–1 (1–0,1–0,1–1).

Pikkuleijonat aloitti ottelun vahvalla asenteella. Avauserän puolivälissä Emil Hemming iski joukkueen 1–o-johtoon. Toisen kerran Suomi onnistui Heikki Ruohosen pomppuosumalla toisen erän loppupuolella.

Suomi sai muitakin mahdollisuuksia Latvian jäähyillessä paljon. Pikkuleijonat rakenteli hyvin ja pelasi näyttävillä syöttökuvioilla, mutta Latvian maalivahti Nils Maurins oli vaikea ohitettava.

Päätöserässä Tuomas Suoniemi vei Suomen 3–0-johtoon. Pari minuuttia myöhemmin Aatos Koivu lähti suihkuun tylyn laitataklauksen seurauksena. Latvia kavensi sen aikana 1–3:een Bruno Osmanisin maalilla.

Pikkuleijonat koki lisäksi järkyttävän takapakin toisessa erässä, kun kapteeni Aron Kiviharju sai vastustajan luistimesta osuman kaulaansa. Haavaa paikattiin loppuerä pukuhuoneessa, mutta Kiviharju pääsi kuin pääsikin palaamaan vielä kentälle päätöserässä. Hän pelasi tosin toisella pelinumerolla.

Petteri Rimpinen torjui Suomen maalilla 15 kertaa. Maurins teki 31 torjuntaa. Molemmat vahdit valittiin joukkueidensa parhaiksi pelaajiksi.

U18 MM-kisat: Suomi – Norja perjantaina 26.5. kello 18.