Pikkuleijonat hävisi tylylle Ruotsille
Pikkuleijonien MM-turnaus Texasissa päättyi puolivälierissä 2–7-tappioon Ruotsille.
Ruotsi teki kaksi maalia heti ottelun alussa. Niistä vastasivat Jakob Wozniak ja Viggo Björck. Suomen kavennus tuli Matias Vanhasen mailasta ennen erän puoliväliä. Toisessa erässä Filip Ekberg vei Ruotsin 3–1-johtoon ylivoimalla. Sen jälkeen Suomi vaihtoi maalilta Patrik Kerkolan pois ja tilalle luisteli Jooa Sammalniemi. Mutta Ruotsin maalien mättö jatkui vielä samassa erässä, kun Ivar Stenberg iski 4–1-maalin. Kolmannen erän alussa Axel Bröngel-Larsson teki Ruotsin 5–1-osuman ja päätöserän puolivälissä Filip Ekbeg onnistui keltapaitojen kuudennessa osumasa. Suomen toisen kavennuksen ottelun lopulla teki Aapo Vanninen tyhjiin.
”Pelimme kehittyi turnauksen runkosarjan aikana ja pääsimme eteenpäin pienissä sykleissä. Kovia maita vastaan emme silti oikein saaneet tulosta aikaiseksi, esimerkiksi Kanadaa vastaan emme olleet ihan ytimessä”, päävalmentaja Mikael Kotkaniemi kommentoi liiton haastattelussa.
Kotkaniemi totesi, että terävä viimeistely jäi puuttumaan.
”Loimme paikkoja ihan tarvittavan määrän, mutta ne eivät konkretisoituneet maaleiksi, ja nehän tässä kuitenkin ratkaisevat. Puolustimme ihan hyvin läpi turnauksen, mutta maalit jäivät uupumaan.”