TILANNEHUONE

Puolalle suuri pettymys – Ukraina iloitsee

21.06.2024 21:06

Euro2024

Puola sai tähtihyökkääjänsä Robert Lewandowskin vaihdosta kentälle toisella puoliajalla, mutta hän ei pystynyt taikoihin, vaan Itävalta purjehti ottelusta voittoon maalein 3–1.

Puola joutui ottelussa takaa-ajajaksi kahdesti. Itävalta meni ensin 1–0-johtoon yhdeksännellä minuutilla ja Gernot Traunerin puskumaalilla. Puolan Krzysztof Piatek tasoitti ottelun lopulta 30. minuutilla. Loukkaantuneena ollut ja avausmatsin missannut Lewandowski pääsi irti 60. minuutin kohdalla, mutta suurta iloa hänestä ei ollut. 64. minuutilla hän sai keltaisen kortin ja muuten hänet pelattiin pallosta pois. Itävallan Christoph Baumgartner onnistui puolestaan 66. minuutilla ja siirsi Puolan taas alakynteen. Viimeinen niitti Puolalle tuli, kun maalivahti Wojciech Szczesny kamppasi irti päässeen Marcel Sabitzerin rankun arvoisesti. Sen Marko Arnautovic tempaisi varmasti maaliin. Voitollaan Itävalta nousi lohkon kolmanneksi. Tappio merkitsee Puolalle kotimatkaa. Sillä on koossa nolla pistettä.

Iltapäivän ottelussa Ukraina paineli 2–1-voittoon Slovakiaa vastaan. Ukraina joutui myös takaa-ajoasemaan aikaisessa vaiheessa, kun Slovakian Ivan Schranz iski pallon maaliin toista kertaa turnauksessa ottelun 17. minuutilla. Ukraina oli aluksi ongelmissa Slovakian prässin kanssa, mutta painoi sinnikkäästi menemään ja paransi varsinkin toisella jaksolla.

Oleksandr Tymchyk veti pallon kerran tolppaan ja Mykhailo Mudryk oli myös pari kertaa vaarallisilla paikoilla. Tasoituksen teki lopulta Mykola Shaparenko Oleksandr Zinchenkon upeasta syötöstä ottelun 54. minuutilla. Voittomaalin zippasi näyttävästi maaliin Roman Yaremchuk 80. minuutilla. Ukraina oli hävinnyt edellisen pelinsä, joten voitto tuli tarpeeseen. Jos Belgia voittaa Romanian lauantaina, ovat kaikki E-lohkossa kolmessa pisteessä kahden pelin jälkeen.

Rankku onnistui…