TILANNEHUONE

Rantanen loisti jälleen – oli mukana ihan kaikessa

13.11.2022 08:03

Rantanen loisti jälleen – oli mukana ihan kaikessa

Colorado jyräsi Carolinan kotonaan.©AOP

NHL

Colorado Avalanchen hyökkääjä Mikko Rantanen häikäisi jälleen ottelussa Carolina Hurrcanesia vastaan lauantaina. Colorado voitti kotihallissaan keskinäisen maalein 4-1. Voitto oli Avalanchelle neljäs peräkkäinen.

Mikko Rantanen oli mukana joukkueensa jokaisessa maalissa. Ensin hän onnistui yhdessä Cale Makarin kanssa tekemään ensimmäisen erän loppupuoliskolla kaksi maalia. Makar iski niistä ensimmäisen ylivoimalla Rantasen ja Nathan MacKinnonin syötöistä ja toisen Rantasen ja Artturi Lehkosen syötöistä.

Toisessa erässä onnistui vain Carolinan Jordan Staal 2-1-kavennuksessaan. Kolmannessa erässä Rantanen auttoi MacKinnonia tämän kauden neljännessä maalissa Devon Toewsin kanssa erän alussa ja iski sitten itse erän lopussa kiekon tyhjään maaliin.

Rantanen valittiin illan ykköstähdeksi. Hänen pisteputkensa on viiden ottelun pituinen. Suomalaisvirtuoosi on tehnyt tällä kaudella jo tehot 10+13. Niillä hän on NHL:n pistepörsissä kolmantena. Cale Makar teki ottelussa uransa 50:nen maalin. Ottelu oli hänelle 190:s.

”Tänään oli erilainen peli sen vuoksi, kuinka he pelaavat, mitä he laittavat sinua vastaan ja miten he puolustavat”, Avalanchen valmentaja Jared Bednar vertasi Carolinaa DP:lle.

Avalanche kärsii monista loukkaantumisista.

”Suuri osa scouttauksesta ja pelisuunnitelmista olivat samoja, koska pelataan samalla tavalla. Tämä ilta oli silti hieman erilainen. Kaverimme pelasivat todella keskittyneinä.”