Rantanen osui vihdoin – Colorado sarjavoittoon
Colorado Avalanche mykisti winnipegiläisyleisön voittamalla Jetsin ensimmäisen kierroksen pudotuspelisarjassa otteluvoitoin 4–1 ja etenemällä toiselle kierrokselle. Ratkaisu viidennessä ottelussa tuli maalein 6–3(1–1,2–1,3–1).
Illan sankari oli Mikko Rantanen kahdella maalillaan. Rantanen teki kauden pudotuspelien ensimmäiset maalinsa päätöserän alussa ja vei niillä Coloradon 4–3 ja 5–3-johtoon. Nathan MacKinnon oli jälleen syöttämässä molempia osumia. Lisäksi Rantanen oli syöttämässä Valeri Nitshuskinin 1–1-tasoitusta avauserässä.
Myös joukkueen pudotuspelien suurin työhevonen Artturi Lehkonen osui jälleen. Lehkosen kauden viides pudotuspelimaali tuli onnella. Lehkonen onnistui toisen erän puolivälin jälkeen, kun hänen vetonsa ohjasi vahingossa maaliin Jetsin puolustaja Neal Pionk. Osuma vei Coloradon 3–2-johtoon.
Coloradolle osuivat lisäksi Jakov Trenin 2–1-maalilla ja Josh Manson, joka laittoi kiekon tyhjiin ottelun lopulla ja varmisti siten loppulukemat.
Jetsille matissa osuivat ottelun avausmaalissa Kyle Connor 1–0, Josh Morrissey 2–2-ylivoimatasoituksessa toisen erän alussa ja Tyler Toffoli kolmannen erän alussa 3–3-tasoituksessa.
Coloradon Alexandar Georgiev torjui 34 kiekkoa ja Jetsin Connor Hellebuyck 27.
Seuraavalla kierroksella Coloradoa mittaa Vegas tai Dallas.
Nashville Predators venytti ensimmäisen kierroksen sarjaansa Vancouver Canucksia vastaan ainakin kuudenteen otteluun voittamalla Canucksin vieraissa lukemin 1–2. Viidennen ottelun kaikki maalit tehtiin kolmannessa erässä. Ensin Nikita Zadorov vei Canucksin 1–0-johtoon erän alussa, sitten erän puolivälin tuntumassa Predatorsin Roman Josi onnistui ensin ylivoimalla ja pian perään Alexandre Carrier onnistui voittomaalissa. Paljon kritiikkiä vireestään saanut maalivahti Juuse Saros torjui Preds-maalilla nyt 19 kiekkoa. Vancouver johtaa sarjaa 3–2.
Raaaaaantaneeeen vihdoinkin….
WHAT A PASS FROM MACKINNON TO RANTANEN FOR A 5-3 LEAD 🎉#GoAvsGo | #ALLIN pic.twitter.com/eTktfcIBQw
— x – Colorado Avalanche (@Avalanche) May 1, 2024