TILANNEHUONE

Richardsson paransi jälleen ennätystään

18.08.2022 23:30

Richardsson paransi jälleen ennätystään

Camilla Richarsson ja voittaja Konstanze Klosterhalfen valmiina kisaan.©AOP

Yleisurheilu

Camilla Richardsson juoksi torstaina uuden oman ennätyksensä 15.16,71 EM-kisojen 5000 metrillä Münchenissä. Tuloksellaan Richardsson oli kisan kymmenes. Oma ennätys on jo toinen Richardssonille EM-kisoissa. Hän juoksi myös maanantaina 10 000 metrillä uuden ennätysaikansa 32.19,72 ja oli silloin tuloksellaan yhdeksäs.

”Olin ilmeisesti palautunut kympiltä. Alusta lähtien tunsin, että tästä tulisi hyvä päivä”, Richardsson mietti 5000 matkaa Ylen haastattelussa.

5000 finaalissa oli mukana kaksi suomalaisnaista. Myös Ilona Mononen juoksi matkan. Hänen loppuaikansa oli 16.10,97 ja se riitti 18. sijalle. Mononen oli hakemassa kokemusta aikuisten EM-tasolta. Hän iloitsi siitä, ettei tullut viimeisenä maaliin. Hänen takanaan maaliin juoksi vielä Ranskan Mannon Trapp.

Kisan voiton vei kotiyleisön edessä juossut Saksan Konstanze Klosterhalfen ajalla 14.50,47. Sillä hän jätti turkkilaisennakkosuosikki Yasemin Canin taakseen. Kolmanneksi juoksi Britannian Eilish McColgan.

***

Saga Vanninen oli kymmenes naisten seitsenottelun lopputuloksissa. Vanninen teki pisteet 6045. Ottelun voitti Belgian Nafissatou Thiam, joka oli myös kisan ennakkosuosikki. Hän keräsi pisteet 6628. Toinen oli Puolan Adrianna Sulek ja kolmas Sveitsin Annik Kälin.

***

Samuel Purola jäi 200 meterin välieriin. Hän juoksi ajan 20,83 ja oli sillä seitsemäs. Alkuerissä Purolan aika oli parempi, kun hän juoksi matkan aikaan 20,77.