TILANNEHUONE

Ronaldo palasi edustusjoukkueen harjoituksiin

25.10.2022 17:28

Ronaldo palasi edustusjoukkueen harjoituksiin

Cristiano Ronaldo on tehnyt Valioliigassa yhden maalin tällä kaudella.©AOP

Valioliiga

Cristiano Ronaldo palasi tiistaina takaisin Manchester Unitedin edustusjoukkueen harjoituksiin muiden mukana. Portugalilaispelaaja laitettiin sivuun pelaavasta joukkueesta ja sen harjoituksista viime keskiviikon jälkeen. Panna oli seurausta pelaajan kieltäytymisestä menemästä pelikentälle loppuminuuteilla ottelussa Tottenhamia vastaan. Lisäksi hän häipyi Old Traffordilta ennen kyseisen pelin loppua. United voitti ottelun 2-0.

Manageri Erik ten Hag kävi Ronaldon kanssa keskustelun seuraavana päivänä ja määräsi pelaajan silloin sivuun harjoituksista, eikä Ronaldo myöskään matkustanut viikonloppuna Lontooseen, kun United kohtasi Chelsean Valioliigan kierroksella.

Eri englantilaislähteet tietää kertoa, että ten Hag oli yhteydessä Ronaldoon viime päivinä. Manageri vaati sitoutumista joukkueeseen. Ronaldo on tehnyt selväksi, että haluaa siirtyä Manchesterista muualle ja mieluiten jo tammikuussa.

Manchester United valmistautuu parhaillaan torstaina pelattavaan Eurooppa-liigan otteluun Sherrif Tiraspolia vastaan. Valioliigassa United kohtaa sunnuntaina West Hamin. Molemmat ottelut ovat Unitedille kotipelejä.