TILANNEHUONE

Ronaldo pelastui musertavalta EM-katastrofilta

02.07.2024 00:48

Euro2024

Portugali selvitti tiensä puolivälieriin Ranskaa vastaan voittamalla Slovenian rangaistuspotkukisan jälkeen. Varsinainen peliaika päättyi maalittomana, samoin jatkoaika.

Ottelusta ei puuttunut dramatiikka, sillä Cristiano Ronaldo epäonnistui jatkoajalla rangaistuspotkussa, kun Slovenian maalivahti Jan Oblak torjui upeasti Ronaldon oikealle suuntautuneen laukauksen.

Ronaldo oli edellisen kerran epäonnistunut rangaistuspotkussa syyskuussa 2021 MM-karsintaottelussa Irlantia vastaan.

Rangaistuspotkukisassa Ronaldo onnistui omassa vedossaan mutta Portugalin todellinen sankari oli maalivahti Diogo Costa, joka torjui kaikki kolme Slovenian ensimmäistä rangaistuspotkua. Neljättä potkaisijaa ei edes tarvittu, sillä Ronaldon lisäksi Portugalin laukojista onnistuivat myös Bruno Fernandes ja Bernardo Silva.

Slovenian laukojista epäonnistuivat Josip Ilicic, Jure Balkovec ja Benjamin Verbic.

Portugali voitti ottelussa laukaukset 20-10 ja se voitti pallonhallinnan 72-28. Ottelun paras paikka aukeni kuitenkin Slovenialle, kun Benjamin Sesko pääsi jatkoajalla läpiajoon Pepen kompuroinnin seurauksena. Diogo Costa blokkasi kuitenkin Seskon vaatimattoman viimeistely-yrityksen.