Rovanperällä suuri haaste vielä edessä
Toyotan Kalle Rovanperä johtaa Puolan MM-rallia 15 ajetun erikoiskokeen jälkeen. Rovanperä nousi lauantaina kärkeen ensimmäisen kerran EK10 päätteeksi. Hän ajoi lopulta päivän aikana pohjat kuudelle seitsemästä ajetusta EK:sta.
Yötauolle siirryttäessä Rovanperä johtaa yleiskilpailua toisena olevaan Hyundain Andreas Mikkelseniin 9,4 sekunnin erolla. Toyotan Elfyn Evans on kolmantena 16,1 tallikaverilleen jääneenä. Hän kärsi rengasrikon pätkällä 13 ja se söi aikaa.
Rovanperä kiroili aamupäivän etappien jälkeen normitapojensa vastaisesti ja värikkäästi. Erikoiskokeita oli kuulemma vaikeaa ajaa talla pohjassa, kun yksityiskohdat puuttuivat muistista ja nuotit eivät olleet kovinkaan laadukkaita pikaisen ralliin valmistautumisen vuoksi.
Se ei kuitenkaan Kalle Rovanperä – Jonne Halttunen -kaksikkoa ole pysäyttänyt. Kaksikolla on nyt näpit tiukasti kiinni rallin voitossa ja 18 pisteessä, mutta ärhäkkä kuski kuitenkin varoitti jo etukäteen, että sunnuntai tulee olemaan varsin haasteellinen, koska päivän nuotit on tehty hyvin myöhäisessä vaiheessa, eikä ajaminen välttämättä ole varmalla pohjalla.
Fordin latvialaiskuski Martins Sesks jatkoi lauantaina hyviä otteitaan. Hän on Rally1-luokassa viidentenä, mutta noin minuutin Rovanperää jäljessä.
Sami Pajari on ajanut Rally2-luokassa myös vahvan kisan. Hän johtaa luokkaa ja on kokonaiskisassa yhdeksäntenä. Lauri Joona on tuloslistalla 16:s, Roope Korhonen 18:s ja Teemu Suninen 20:s.
Puolan MM-ralli jatkuu sunnuntaina neljällä erikoiskokeella. EK 16 alkaa kello 10 ja ralli päättyy Power stageen, joka alkaa kello 15.15.
Your leaders in Poland heading into Super Sunday 😎#WRC | #RallyPoland 🇵🇱 pic.twitter.com/euAiw8neBa
— FIA World Rally Championship (@OfficialWRC) June 29, 2024