TILANNEHUONE

Rovanperällä vaikeaa – Neuville johdossa

23.01.2025 22:51

MM-ralli

Kalle Rovanperän paluu kokopäiväiseksi MM-rallikuskiksi kärsi Monte Carlon -rallin avausiltana lähtösijasta ja sitä myöten kuraisista, kivisistä ja liukkaista teistä.

Rovanperä lähti Toyotallaan matkaan seitsemäntenä ja oli ensimmäisen EK:n kuudenneksi nopein, toisella EK:lla hän oli yhdeksäs, mutta kolmannella jo kolmas. Kokonaiskisassa hän pitelee kuudetta sijaa. Rovanperä totesi, että ajaminen oli aika pitkälle sitä, mitä hän odottikin.

Sami Pajari ajoi kieli keskellä suuta Rally1-Toyotallaan ja oli ensimmäisellä ja toisella EK:lla kahdeksas, mutta kolmannella erikoiskokeella meno oli jo hidasta ja Pajari putosi sijalle 11. Kokonaiskisassa hän pitelee sijaa yhdeksän. Pajari totesi, että meno oli torstaina haasteellista ja rytmiä vaikeaa löytää.

Rallia johti kahden EK:n pohjien turvin ennen kolmatta pätkää Toyotan Sebastien Ogier. Konkari teki kuitenkin kolmannella EK:lla ajovirheen, suistui tieltä ja kylki raapaisi tolppaa. Hän pääsi kuitenkin jatkamaan, mutta putosi virheensä myötä kolmanneksi. Rallin johtoon kampesi samalla Hyundain puolustava mestari Thierry Neuville parin sekunnin erolla toisena olevaan Toyotan Elfyn Evansiin, joka nappasi pohjat kolmannelle EK:lle.

Pimeällä ajetuilla erikoiskokeilla riitti myös paljon savua, kun katsojat lähettelivät raketteja ja polttelivat soihtuja.

Tuloksia tästä.