TILANNEHUONE

Saarinen mukaan EM-taitoluistelun vapaaohjelmaan

13.01.2022 18:07

Saarinen mukaan EM-taitoluistelun vapaaohjelmaan

Jenni Saarinen kilpailee vapaaohjelmassa lauantaina.@AOP

Muu urheilu

Jenni Saarinen sijoittui torstaina käydyssä taitoluistelun EM-kilpailun lyhytohjelmassa Tallinnassa sijalle 16. Hän jatkaa näin lauantain vapaaohjelmakilpailuun, johon pääsivät mukaan 24 parasta luistelijaa. Saarisen pisteet 58,93 jäivät paljon reilun vuoden takaisesta ennätyksestä 68,71. Oona Ounasvuori oli torstain kilpailussa 26:s ja karsiutui vapaaohjelmasta. Ounasvuori epäonnistui kolmoislutzissa, joka helpottui yksikierroksiseksi. Pisteissä hän jäi jatkopaikasta 3,5 pistettä. Ounasvuorelle vapautui paikka EM-kisoista, kun Emmi Peltonen joutui vetäytymään kisoista loukkaantumisen vuoksi. Peltosen kausi on ohi, hän ei osallistu olympialaisiinkaan.

”Jännitin, en niinkään henkisesti mutta kropassa kyllä tuntui. Hätiköin sen takia lutzin ponnistuksessa. Onneksi sain yhdistelmän tehtyä ja pelastettua tilannetta, mutta iso pistemenetys se oli”, Ounasvuori toteaa Taitoluisteluliiton haastattelussa.

Naisten lyhytohjelman ylivoimaisessa kärjessä on Venäjän Kamila Valieva 90,45 ennen Belgian Loena Hendrickxiä 76,25 ja Venäjän Alexandra Trusovaa 75,13.