Sabres ja Tampa nujakoivat urakalla
Buffalo Sabresin ja Tampa Bay Lightningin Atlantic divisioonan kärkiottelusta tuli tappelu – ja nujakkashow. Tappeluita oli lopulta yhteensä viisi ja ottelussa jaettiin lopulta 102 minuuttia jäähyjä. Voittajaksi selviytyi lopulta kotijoukkue Sabres maalein 8–7 (1–0,3–4,4–3).
Ottelun ensimmäisessä erässä jaettiin pelkästään 7o minuuttia jäähyjä ja jäähypenkillä oli välillä jopa ahdasta. Jäähyjä jaettiin muun muassa huitomisesta, taklauksista, tappelusta ja epäurheilijamaisesta käytöksestä. Sabers meni erän aikana kuitenkin johtoon Josh Doanin osumalla.
Toisessa erässä jäähyily hieman rauhoittui, mutta penkiltä löytyi kuitenkin muiden muassa vastahankittu tampalainen Corey Perry erän alun tappelusta. Erä meni kuitenkin Tampalle 4–3. Päätöserän lopulla Sabres urakoi kolme maalia. Voitto-osuman iski ylivoimalla Josh Doan illan toisellaan.
Ukko-Pekka Luukkonen torjui ottelussa Sabres-maalilla 22 kertaa. Tampan Jonas Johansson pysäytti 34 kiekkoa. Buffalon Tage Thompson on 11 ottelun pisteputkessa tehoillaan 6+9.
Buffalo on seitsemän ottelun voittoputkessa ja johtaa Atlantic divisioonaa. Tampa on voittanut kuudesta viimeisestä ottelustaan vain yhden.
***
Boston Bruinsin Joonas Korpisalo teki 34 torjuntaa ja piti joukkueensa taistossa mukana Pittsburgh Penguinsia vastaan. Lopulta Bruins taipui Pittsburghille jatkoajalla maalein 4–5. Boston teki kolme ensimmäistä maalia, mutta Penguins rynnisti kolmannessa erässä tasoihin ja ohi. Anthony Mantha teki kaksi maalia. Ratkaisun teki Tommy Novak. Ville Koivunen sai peliaikaa Pittsburgh-paidassa 14 minuuttia. Tehoja ei tullut.
WHAT. A. GAME. pic.twitter.com/TeeFUn7FNf
— Buffalo Sabres (@BuffaloSabres) March 9, 2026
