TILANNEHUONE

Sainzille uran ensimmäinen F1-voitto hurjassa trillerissä

03.07.2022 19:22

Sainzille uran ensimmäinen F1-voitto hurjassa trillerissä

Carlos Sainz oli sinnikäs ja voitti Silvestonen jättitrillerin.©AOP

Formula 1

Britannian F1 GP:n trillerikisan voittoon ajoi Silverstonessa Ferrarin Carlos Sainz. Voitto on espanjalaisen F1-uran ensimmäinen.

Kisan ratkaisi turvautosessio kymmenen kierrosta ennen kisan loppua. Toisena ollut Sainz ohitti kisaa johtaneen tallikaverinsa Charles Leclercin pian turva-auton lähdettyä radalta. Samalla Red Bullin Sergio Perez ja Mercedeksen Lewis Hamilton ilmoittautuivat palkintokisaan mukaan. Leclerc, Perez ja Hamilton taistelivat tiukasti loppusijoituksista monta kierrosta. Leclercin palkintosijan vei lopulta se, ettei hän vaihtanut renkaita turva-auton aikana. Toiseksi kisassa kaasutteli Perez ja kolmanneksi kotiyleisön edessä Hamilton.

Valtteri Bottaksen kisa hyytyi jälleen teknisiin ongelmiin. Bottas lähti ruudusta 12. ja oli noussut jo kahdeksanneksi ennen keskeytystään. Bottaksen tallikaveri Guanyu Zhou oli mukana kisan alun järkyttävässä kolarissa, jonka vuoksi kisa keskeytettiin pitkäksi aikaa. Zhou kolahti yhteen Mercedeksen George Russellin kanssa lähtösuoran lopussa ja Zhoun auto kierähti tilanteessa ylösalaisin. Se liukui ratavalleihin kovalla vauhdilla ja jäi sivuttain kiinni vallin ja turva-aidan väliin. Myös Russellin auto hajosi ja britin kisa keskeytyi. Lisäksi Williamsin Alexander Albon kolaroi ja ajoi ulos samaan aikaan. Albon loukkasi itseään ja hänet vietiin sairaalaan. Zhou nähtiin varikolla kävelemässä kisan lopulla.

Max Verstappenin Red Bull koki rengasrikon kisan alkupuolella ja lisäksi auton aerodynaamiset osat vaurioituivat. Verstappen teki ylimäärisen, mutta lopulta turhan varikkopysähdyksen ongelmiensa vuoksi. Verstappen oli lopulta kisan seitsemäs.

”En tiedä mitä sanoa. Upeaa. Ensimmäinen voitto 150 kisaa ajettuani – Silverstonessa ja Ferrarilla. Erikoinen viikonloppu, kiitos tuesta katsojille. Lewis painoi päälle, mutta onnistuimme. Ei ollut helppoa auton balanssin kanssa. Uskoin kuitenkin, että mitä vain voi tapahtua. Turva-auto antoi sitten mahdollisuuden. Kuulin jo, että takanani tapahtui paljon kisan lopussa”, Sainz naurahti F1-sarjan haastattelussa.

Katso tulokset tästä.