TILANNEHUONE

Senatorsin suomalaispakin pelille karu päätös

24.03.2026 07:09

NHL

NY Rangersin Igor Shestrjorkin teki maalillaan 31 torjuntaa, mutta se ei riittänyt ottelussa Ottawa Senatorsia vastaan. Rangers taipui lukemin 2–1(1–0,1–0,0–1).  Senatorsin harjoituksiin vihdoin kaksi viikkoa sitten nostetulle suomalaispakki Lassi Thomsonille, 25, ottelu teki karmean käänteen.

Thomson pelasi ensimmäisessä NHL-ottelussaan lähes neljään kauteen, mutta matsi jäi häneltä kesken. Thomson loukkaantui ottelun toisessa erässä. Peliaikaa ehti kertyä vain neljä ja puoli minuuttia ennen kuin pelaaja nilkutti jäältä pois. Thomson oli merkitty otteluun pakkipariksi Nikolas Matinpalon kanssa.

Thomson on Senatorsin ykköskierroksen varaus kesältä 2019. AHL:ssä Thomson on pelannut 55 ottelussa tehoilla 14+11. Viime kaudella hän pelasi Ruotsin Malmö Redhawksissa.

Pakkipulassa olevalle Ottawalle ottelu oli muutenkin kallis, sillä myös puolustaja Thomas Chabot loukkaantui ottelussa.

”Kun pari pakkia puotoaa pois ottelusta muiden jätkien täytyy nostaa tasoaan ja pelata enemmän minuutteja kuin mihin ovat tottuneet. He tekivät tänään hyvää työtä”, Senatorsin koutsi Travis Green kommentoi.

Ottawan maalit Rangesia vastaan iski Shane Pinto ensimmäisessä erässä ylivoimalla ja Warren Foegele toisessa erässä. Rangersin kavennuksen teki kolmannessa erässä Conor Sheary.

Ottawan James Reimer teki ottelussa vain kahdeksan torjuntaa.

Ottawa on kolmen voiton putkessa ja on sarjataulukossa 13:s. Rangers on hävinnyt viisi viimeistä otteluaan ja on liigassa toiseksi viimeisenä.

Ottelu oli Rangersin ruotsalaishyökkääjä Mika Zibanejadille uran 1000:s. Hän on tehnyt niissä tehot 344+463.