TILANNEHUONE

Seuraikoni jättää Chelsean – ”Hyvä aika siirtyä sivuun”

27.06.2022 16:19

Seuraikoni jättää Chelsean – ”Hyvä aika siirtyä sivuun”

Hyvästi. Peter Cech lähti Chelseasta maanantaina. ©AOP

Valioliiga

Chelsean pitkäaikainen maalivahti ja sittemmin neuvonantaja Petr Cech jättää seuran. Cech, 40, ilmoitti Chelsean uudelle omistajalle Todd Boehlylle päätöksestään viikon aluksi. Seuran johtoportaasta ovat jo aiemmin poistuneet Bruce Buck ja Marina Granovskaja. Uusi omistaja olisi kuitenkin halunnut Cechin vielä jatkavan työtään.

Cech sanoo tiedotteessaan, että nyt on hyvä aika lähteä. Mediatiedot puolestaan kertovat, että Cechillä olisi ollut myös näkemyseroa esimerkiksi Romelu Lukakun roolista joukkueessa ensi kaudella. Belgialaishyökkääjä on tekemässä paluuta Italian Inter Milaniin lainasopimuksella. Cech olisi nähnyt hänet mielummin jatkamassa pelaamista lontoolaisjoukkueessa.

”On ollut etuoikeus tehdä työtä tässä roolissa viimeiset kolme vuotta. Uuden omistajan tulon myötä näen, että on hyvä aika siirtyä sivuun. Olen iloinen, että seura on hyvässä tilanteessa uusien omistajien kanssa ja olen varma sen menestyksestä kentällä ja sen ulkopuolella”, Cechin tiedote sanoo.

Cech pelasi Chelsean maalivahtina 2004-2015. Hän esiintyi sinipaidassa 333. ottelussa. Lisäksi hän pelasi Arsenalissa 2015-19 ennen uransa lopettamista. Neuvonantajan tehtävät hän aloitti Chelseassa 2019.