Susijengi voittoon ennätysyleisön edessä
Lauri Markkanen kantoi jälleen vastuuta Susijengissä.©AOP
MM-kisoihin valmistautuva Suomen koripallon miesten A-maajoukkue kohtasi perjantaina Tampereella koriksen huippumaa Liettuan.
Ottelu oli taisainen. Vain kuusi sekuntia ennen loppua pisteet olivat tasan 79 –79. Voittavan korin teki Mikael Jantunen aivan viime hetkellä. Suomi voitti ottelun 81–79.
Vastuuta kantoi jälleen vahvasti Lauri Markkanen, joka teki 24 pistettä ja seitsemän levypalloa. Hän pelasi myös suurimmat minuutit 32,22. Markkanen suorittaa tällä hetkellä varusmiespalvelustaan, mutta oli pelin vuoksi vapaalla.
Suomen Olivier Nkamhoua ja Jacob Grandison tekivät molemmat 12 pistettä.
Tampereella tehtiin myös suomalaista korishistoriaa, kun ottelua oli Nokia Areenalla katsomassa peräti 13 054 katsojaa. Aiempi ennätys oli vuodelta 2017, kun ottelua Kreikkaa vastaan seurasi 12 327 katsojaa.
Susijengi kohtaa ensi keskiviikkona vielä Espoossa pelattavassa ottelussa Viron.