TILANNEHUONE

Sveitsi kaatui – Leijona hyytyi lopussa

02.05.2026 15:31

Leijonat

Suomi kohtasi Tshekin EHT-turnauksen toisessa ottelussaan Sveitsin. Suomi oli ottelussa niskan päällä pitkään, mutta kolmannen erän alussa peli hieman retkahti. Suomi voitti ottelun kuitenkin 5–3.

Leijonat meni ottelun avauserässä kahden maalin johtoon. Ensin osui Patrik Puistola Aku Rädyn ja Saku Mäenalasen syötöistä ,ja minuutin päästä Aku Räty Juuso Riikolan ja Topias Vilenin syötöistä.

Toisessa erässä Sami Päivärinta teki 3–0-johtomaalin Valtteri Ojantakasen avustamana ja muutaman minuutin päästä Ojantakanen vei Suomen jo 4–0-johtoon Eetu Päkkilän ja Päivärinnan tarjoilusta. Sen jälkeen Sveitsi vaihtoi maalilta pois Stephane Charlin ja vartiovuoron sai Kevin Pasche.

Janne Kuokkasen 5–0-maali tuli ylivoimalla toisen erän jälkipuoliskolla. Sveitsin nosti karkeloihin mukaan Ken Jägerin 1–5-ylivoimaosuma toisen erän toiseksi viimeisellä minuutilla.

Kolmannen erän kahden ensimmäisen minuutin aikana Sveitsi mätti kaksi osumaa ja Leijonien kiekollinen peli meni sekaisin. Ensin Sveitsin 2–5-kavennuksen taiteili Tyler Moy ja 3–5-osuman puolestaan Denis Malgin. Suomen hyökkäysyritykset hyytyivät erän edetessä ja Sveitsi vei erän laukaisut lukemin 11–4. Erän lopulla Sveitsi yritti lisäkavennusta vielä kuuden miehen voimin, mutta lisämaaleja ei enää tullut.

Suomen Emil Larmi torjui maalillaan 25 kertaa. Sveitsin Charlin teki neljä torjuntaa ja Pasche kuusi.