TILANNEHUONE

Tänak voitti Belgian rallin – Rovanperä nopein Power Stagella

21.08.2022 15:17

Tänak voitti Belgian rallin – Rovanperä nopein Power Stagella

Ott Tänak kaasutteli voittoon Belgiassa.©AOP

MM-ralli

Belgian MM-rallin voittoon ajoi edellisenkin rallin Jyväskylässä kaksi viikkoa sitten voittanut Viron Ott Tänak. Voitto on Hyundai-kuskille kauden kolmas.

Toiseksi rallissa ajoi Toyotallaan Britti-kuski Elfyn Evans, joka on tullut toiseksi kaudella jo kolmasti aiemminkin. Kisan kolmas oli Toyotan Esapekka Lappi. Hän oli palkintopallin kolmannella korokkeella kolmatta kertaa tällä kaudella. Tätä ennen hän oli kolmantena Jyväskylässä.

MM-johtoa pitelevän Kalle Rovanperän kova mälli rallin toisella erikoiskokeella perjantaina, vesitti hurjapään huikeat menestystoiveet. Rovanperä pääsi jatkamaan rallia, mutta taisteltavaa oli vain sunnuntain viimeisellä Power Stagella, josta hän halusi korjata tililleen täydet pisteet. Hän ajoi EK20-pätkän läpi toisena ja veti sille pohjat. Rovanperä voitti lopulta EK:n ja nappasi suunnitellusti jälleen viisi pinnaa tililleen.

Rallissa nähtiin Rovanperän lisäksi muitakin nimekkäitä keskeyttäjiä. Fordin Craig Breen keskeytti EK10:llä, Hyundain Thierry Neuville EK15:llä ja Fordin Adrien Fourmaux EK19:lla. Viimeistä lukuunottamatta kaikki pääsivät kuitenkin jatkamaan korjaustöiden jälkeen rallia.

Rovanperä johtaa edelleen MM-sarjaa. Nyt pisteitä on 203. Toisena sarjassa on Tänak 131 pisteellä ja kolmantena Evans 116 pisteellä.

MM-rallikausi jatkuu Kreikan Akropolis-rallilla 8. syyskuuta.