TILANNEHUONE

Oho! Tanska ja Tunisia jakoivat pisteet

22.11.2022 16:59

Oho! Tanska ja Tunisia jakoivat pisteet

Christian Eriksen kantoi ottelun lopupuolella myös kapteenin nauhaa.©AOP

Jääkiekon MM2022

Tanska ja Tunisia avasivat MM-kisansa tiistaina. Tunisia haastoi kiivaasti suosikkina otteluun lähteneen Tanskan ja ottelu päättyi lopulta maalittomaan tasapeliin 0-0. Ottelu oli pitkälti Tunisian puolustusnäytelmä.

Tanska aloitti ottelun rauhallisesti ja otti pallonhallinnan vähitellen haltuunsa. Tunisia rakensi ensimmäisellä puoliajalla muutamia hyviä pakkoja ja jakson lopulla nähtiin yksi Kasper Schmeichelin huipputorjunta. Kerran Tunisia juhli myös paitsiomaalia. Kulmia Tanskalla oli peräti kuusi ja pari maalipaikkaakin, mutta pallo ei löytänyt maalin.

Toisen jakson alussa Tunisia painosti taas vahvasti ja Tanskan puolustus painoi töitä. Vähitellen Tanska otti hallintaa takaisin. 54. minuutin kohdalla Tanskan Andreas Skov Olsen iski maalin, mutta se liputettiin paitsioksi. Christian Eriksen oli osua 68. minuutilla, mutta Tunisian maalivahti Aymen Dahmen torjui vedon upeasti. Heti perään Andreas Cornelius puski kulmapotkusta tulleen pallon tolppaan. Tanska painosti ottelun lopulla vinhasti ja kerran tuomari tarkasti myös käsivirheen videolta, mutta Tunisia onnistui uhrautuvassa puolustuksessaan ja Tanskan odotettu maali jäi tekemättä.