TILANNEHUONE

Tappara jatkovoittoon – Levtchi ja Babtiste tähtinä

26.04.2024 21:25

Liiga

Jääkiekon Liigan finaalisirkus esiintyi perjantaina Lahdessa sarjan neljännessä ottelussa. Pelicans otti peliin vahvan startin, mutta hyytyi päätöserässä, kun Anton Levtchi otti Tapparan reppariin. Loppuottelusta tuli jännäri. Pelicansin illan tähti Aleks Haatanen venytti ottelun jatkoille aivan viime hetkillä. Tappara voitti koitoksen lopulta maalein 4–3 (0–2,0–0,3–0, 1–0).

Tappara jäi ottelun alussa telineisiin. Aleks Haatanen vei lahtelaiset 1–0-johtoon vain 49 sekunnin pelin jälkeen. Tapparan Christian Heljanko antautui toisen kerran ihan heti perään, mutta Tappara haastoi maalin ja Nathan Schnarrin osuma hylättiin maalivahdin häirinnän vuoksi. Toni Utunen korjasi tilanteen erän puolivälin jälkeen ja iski Pelicansin taas 2–0-johtoon.

Toisessa erässä ei maaleja juhlittu, mutta kolmannen erän alussa Tapparan Levtchi kavensi ottelun 1–2:een ja siitä Tappara aloitti kirin johon Pelicansin oli vaikea vastata. Levtchi tasoitti ottelun 2–2:een ylivoimalla erän puolivälissä Haatasen puolihuolimattoman jäähyn aikana. Hattutempun Levtchi järjesteli kolmannen erän 16. minuutilla. Pelicans haki voittomaalia kuudella viittä vastaan erän lopussa ja Haatanen onnistui lopulta uudelleen. Tarkistuksen jälkeen maali myös hyväksyttiin. Ottelu ratkaistiin jälleen jatkoerässä ja maalin teki Nicholas Babtiste ennen kuin minuutti erää oli täynnä. Mestaruus on sunnuntaina katkolla Tapparalle kotihallissa, se johtaa sarjaa 3–1.

Levtchi kantoi Tapparaa urakalla….