Tekniikkavirhe keihästähden murheiden syynä
Oliver Helanderilla oli viikonloppuna selkäongelmia.©AOP
Keihäänheittäjä Oliver Helanderin kilpailu jäi kesken viikonlopun Joensuun Kalevan kisoissa selkäkrampin takia. Urheilija oli tutkimuksissa maanantaina. Valmentaja Tero Pitkämäen mukaan kyse on klassisesta noidannuolesta, jonka pitäisi poistua 2-5 päivässä. Helander on mukana Suomen Münchenin EM-joukkueessa.
”Se on perua tekniikkavirheestä, jossa Helander työntää heitossa ylävartaloa eteen ja vasemmalle. Siinä syntyy selkään aikamoinen vääntö, mikä teki sinne suojakrampin, jolle ei kilpailupäivänä ollut mitään tehtävissä”, Pitkämäki avaa liiton haastattelussa.
”Vähän se muuttaa kisoihin valmistautumista, kun 2-3 päivään ei tehdä, mitä suunniteltiin. Mutta näkymä Müncheniin on kohtuullisen hyvä. Kisojen aikaan tästä ei pitäisi olla enää mitään jäljellä”, Pitkämäki lisää.
Yleisurheilun EM-kisat käydään Münchenissä 15.-21.8.2022.