TILANNEHUONE

Kosonen seitsemäs moukarin finaalissa – Tervo ei onnistunut

17.07.2022 22:17

Kosonen seitsemäs moukarin finaalissa – Tervo ei onnistunut

Silja Kosonen heitti nousujohteisesti MM-kisoissa.©AOP

Yleisurheilun MM

Krista Tervon heitot moukarin MM-finaalissa jäivät kolmeen. Tervo heitti kaksi yliastutuksi ja sai yhdestä heitosta tuloksen 69,04 metriä. Sillä pudottiin jatkokierroksilta. Lopputuloksissa hän oli kisan kymmenes.

”Tänään en saanut teknistä tekemistä sellaiseksi kuin olisin halunnut. Heitot tuntui hyvältä, mutta tänään ei ollut minun päiväni. Fiilis oli hyvä. Tämä oli ensimmäinen MM-finaalini. Kohta on sitten uusi mahdollisuus päästä tykittää EM-kisoissa. Sinne lähdetään mitalijahtiin”, Tervo lupasi Ylen haastattelussa.

19-vuotias Silja Kosonen onnistui MM-finaalissa hyvin ja heitti nousujohteisesti. Kolme ensimmäistä heittoa kantoivat 69,46, 70,32 ja 70,49 metriä. Niillä taisteltiin paikka kahdeksan parhaan joukossa ja kolmelle viimeiselle kierrokselle. Samalla hän varmisti jo pistesijan. Kosonen heitti viimeisillä kierroksilla vielä 70,81 ja 70,75, sekä astui yhden yli. Lopputuloksissa hän oli kilpailun seitsemäs.

”Tuntui, että olisin voinut heittää pidemmällekin. En tiedä mitä odotin, mutta pirun hyvin kisa meni. Ei jännittänyt samalla lailla kuin karsinnassa. Otin vain kaiken ilon irti”, Kosonen totesi Ylelle.

Kaksi ensimmäistä kierrosta kisa eteni Yhdysvaltojen Brooke Andersenin ja Janee Kassanavoidin ollessa kärjessä. Kolmannella kierroksella Kanadan Camryn Rogers otti haltuunsa piikkipaikan 75,52 metrisellään.

Andersonin neljäs heitto katsottiin ensin yliastutuksi, mutta urheilija valitti siitä ja lopulta heitto mitattiin. Heitto kantoi 77,42 ja Andersen siirtyi sillä jälleen kärkeen. Hän paransi viidennellään 77,56:een ja heitti vielä viimeisellään huikean 78,96 metrisen. Sillä hänet kruunattiin maailmanmestariksi. Toiseksi tuli Rogers ja kolmanneksi Kassanavoid.