Tottenhamin murskavoitto sinetöi managerin potkut
Tottenhamin sunnuntaina ottama 5-0-murskavoitto oli viimeinen sinetti Southamptonin päätökselle erottaa manageri Russell Martin.
Martin nosti Southamptonin viime kaudella nousukarsintojen kautta Valioliigaan ja Southampton yritti välttää loppuun asti Martinin erottamisen, vaikka joukkue onkin ollut Valioliigassa syksyn aikana pahasti tuuliajolla.
Southampton on voittanut 16 liigaottelustaan vain yhden, pelannut kahdesti tasan ja hävinnyt 13 kertaa. Southampton on tehnyt 16 ottelussa vain 11 maalia ja sen maaliero on miinuksella 25 maalia. Eroa Valioliigassa toiseksi viimeisenä olevaan Wolverhamptoniin on neljä pistettä ja ensimmäiseen säilyjään, Leicesteriin, yhdeksän pistettä.
Vahvimpana ehdokkaana Martinin seuraajaksi pidetään Sheffield Wednesdayn manageria Danny Röhliä, joka toimi aikoinaan Southamptonissa Ralph Hasenhuttlin apulaismanagerina.
Martin oli jo toinen viikonloppuna potkut saanut Valioliiga-manageri, sillä myös Wolverhampton erotti sunnutaina managerinsa Gary O’Neilin.