TILANNEHUONE

Tshekki haluaa haastaa Nuoret Leijonat

11.08.2022 11:38

Tshekki haluaa haastaa Nuoret Leijonat

Jan Mysak on Canadiensin toisen kierroksen varaus vuodelta 2020.©AOP

U20MM

Nuoret Leijonat kohtaa nuorten MM-turnauksen toisessa ottelussaan torstaina Tshekin. Molemmilla joukkueilla on alla voitto ensimmäisestä ottelusta. Suomi voitti Latvian 6-1 ja Tshekki voitti lopulta nihkeästi Slovakian 5-4.

Slovakia teki heti ensimmäisessä erässä kaksi maalia ja Tshekki joutui siten takaa-ajajan paikalle. Kapteeni Jan Mysakin mukaan aloitus oli hieman ruosteinen, koska takana on kesäloma.

”Emme olleet hermostuneita, mutta tämä on kauden aloitus ja joskus sitä tekee virheitä. Emme tehneet ihan niitä asioita, mitä valmentaja pyysi”, Mysak valottaa liiton haastattelussa.

Turnauksen maalitilaston viiden parhaan joukossa on tällä hetkellä kolme suomalaista pelaajaa. Joakim Kemellin tehot ovat 2+2, Aatu Rädyn 1+3 ja Roni Hirvosen 1+2. Mysak teki Slovakiaa vastaan lopulta kaksi maalia ja on niillä jaetulla viidennellä sijalla maalintekijätilastossa. Hän seurasi joukkueensa harjoitusottelua Suomea vastaan ennen turnausta katsomosta. Mysak tietää, että hänen joukkueensa pelin pitää onnistua torstaina.

”Seuraava ottelu on vaikeampi. Pelasimme Suomea vastaan noin viikko sitten. En itse pelannut, mutta seurasin katsomosta ja Suomella on todella hyvä joukkue. Tämä on meille haaste. Mutta mehän tykkäämme haasteista.”

U20 MM-jääkiekkoa: Suomi – Tshekki torstaina 11. elokuuta kello 21.