TILANNEHUONE

Tuukka Taposen Melbournen pääkisa paha pettymys

08.03.2026 00:45

Tuukka Taposen Melbournen pääkisa paha pettymys

Tuukka Taponen. @ AOP

Formula 3

Tuukka Taposen F3-kauden ensimmäinen pääkisa Melbournessa oli MP-Motorsport-tallin suomalaiskuljettajan kannalta paha pettymys.

Taponen oli perjantain aika-ajoissa 14:s, mutta pääsi starttaamaan pääkisaan ruudusta 12, kun lauantain sprinttikisassa kolaroineet Prema-kuskit joutuivat jättämään sunnuntain kisan väliin.

Taponen menetti lähtökahinoissa kaksi sijaa ja kahdeksannella kierroksella Taponen putosi jälleen kaksi sijaa. Hän pystyi nostamaan edellä olleiden kuljettajien ongelmien seurauksena sijoitustaan uudelleen kaksi pykälää, mutta kun turva-auto tuli radalle kierroksella 19, Taponen oli pudonnut sijalle 15.

Turva-auto poistui radalta viimeisellä kierroksella ja Taponen pystyi muutamassa viimeisessä mutkassa nostamaan sijoituksensa 13:nneksi.

Sijoitusta huolestuttavampaa suomalaisen kannalta oli se, että hänen kisavauhtinsa oli vaatimatonta eikä Taponen pystynyt missään vaiheessa oikeasti hyökkäämään kohti pistesijoja.

Bahrainin pääkisan voittoon ajoi Campos-tallin Ugo Ugochukwu.

Kauden seuraava F3-kisa on määrä ajaa 11. huhtikuuta Bahrainissa, mutta kisan järjestäminen on vaakalaudalla Lähi-Idän sotatilanteen vuoksi.