TILANNEHUONE

U18-Leijonat aloitti MM-turnauksen voitolla

20.04.2023 23:32

U18-Leijonat aloitti MM-turnauksen voitolla

Kasper Halttunen osui Sveitsi-ottelussa ja oli Pikkuleijonien paras pelaaja ottelussa.©AOP

Leijonat

Suomen jääkiekon alle 18-vuotiaiden Leijona-lauma aloitti MM-kisansa Sveitsissä ottelulla isäntämaata vastaan. Suomi voitti Sveitsin maalein 4-2 (0-0,2-2, 2-0).

Ottelun ensimmäinen erä oli maaliton. Mahdollisuuksia Pikkuleijonille kuitenkin tarjottiin myös ylivoimalla, sillä Sveitsi jäähyili erässä kolmesti.

Toisessa erässä Suomi onnistui myös ylivoimalla. Emil Järventie vei joukkueen johtoon reilun viiden minuutin pelin jälkeen ylivoimalla. Osumaan antoivat syötön Jesset Nurmi ja Kiiskinen. Heti perään Tom Leppä iski Suomen toisen maalin Onni Lindin syötöstä.

Suomen johtoiloittelu oli lyhyt, sillä Sveitsi kavensi nopeasti ensin 1-2:een Leo Braillardin ylivoimamaalilla ja pian 2-2:een Matteo Wagnerin maalilla.

Kolmannessa erän alkupuolella Kiiskinen laittoi kiekon maaliin, mutta 3-2-osuma hylättiin, koska pelaaja teki sen maalinedushässäkässä luistimellaan. Lopulta 3-2-osuman teki Kasper Halttunen hienolla yksilösuorituksella vähän erän puolivälin jälkeen. Syöttöpinnat osumasta keräsivät Arttu Alasiurua ja Emil Pieniniemi. Kaksi minuuttia ennen loppua Jesse Nurmi laittoi kiekon vielä tyhjiin ja viimeisteli sillä loppunumerot.

Suomen maalia vahti ottelussa Eemil Vinni, joka torjui 16 kiekkoa. Sveitsin Ewan Huet torjui 33 kertaa. Suomen ottelun parhaaksi pelaajaksi valittiin Kasper Halttunen.

Suomi kohtaa perjantaina Latvian kello 17 alkavassa ottelussa.

Twiitiss iskee Järventie…