TILANNEHUONE

Unelmien perjantai – Guardiola ja Arteta vastakkain

27.01.2023 10:57

Unelmien perjantai – Guardiola ja Arteta vastakkain

Rakkaat viholliset.©AOP

FA Cup

Englannin jalkapallon FA Cupissa on perjantaina edessä jättitrilleri, kun Arsenal vierailee Manchesterissä Cityn vieraana. Lehdistö on jo paljon puinut tällä viikolla Cityn ex-managerikaksikon yhteistä menneisyyttä ja valmennustapojen yhtäläisyyksiä. Arsenalin sateentekijä Mikel Arteta oli aiemmin Pep Guardiolan apuna Cityn manageritiimissä oppimassa valmennuksen saloja.

Guardiola on sanonut, ettei hän hämmästynyt, kun Arteta nimitettiin Arsenalin manageriksi 2019. Arsenal oli kuulemma aina apuvalmentajan heikko kohta, eikä Arteta koskaan suostunut juhlimaan voittoja Gunnersista. Guardiolan mukaan valmentajien pitää myös tavoitella omia unelmiaan.

”Hän meni omaan seuraansa. Se on hänen unelmiensa joukkue. Hän on seuran kannattaja, sekä ollut myös sen pelaaja ja kapteeni. Hän rakastaa sitä joukkuetta”, Guardiola sanoi lehdistölle.

”Muistan yhteisiltä valmennusajoiltamme, että oli yksi joukkue, jota vastaan tehtyjä maaleja hän ei koskaan juhlinut. Aina jos teimme maalin sitä joukkuetta vastaan, minä hypin ilosta ja sitten kun käännyin ja katsoin taakseni, hän vain istui siellä penkillä. Kyseessä oli tietysti Arsenal. Niinä hetkinä ymmärsin, että tämä kaveri tosissaan pitää Arsenalista”, Guardiola hymähti.

FA Cupin neljännellä kierroksella Arsenalia voi pitää ottelussa jopa pienoisena suosikkina. Se johtaa Valioliigaa viiden pisteen erolla Cityyn ja Arsenalin Arteta on juuri  nimetty Valioliigan kuukauden valmentajaksi tammikuussa. Nimityksellä on katetta. Se tuli kovan rypistyksen jälkeen. Arsenal on pelannut kuukauden sisään maalittoman tasapelin Newcastlea vastaan, voittanut Pohjois-Lontoon derbyssä Tottenhamin 2-0 ja viime viikonloppuna kaatanut vielä nousujohteisen Manchester Unitedin 3-2.

Illan ottelu on kevään ensimmäinen Cityn ja Arsenalin välillä. Joukkueet kohtaavat vielä kahdesti uudelleen. Valioliigassa joukkueet ovat vastakkain jo 15. helmikuuta.

FA Cup: Manchester City – Arsenal perjantaina kello 22.