TILANNEHUONE

Verstappen julistettiin mestariksi – voitti tynkäkisan

09.10.2022 11:27

Verstappen julistettiin mestariksi – voitti tynkäkisan

Max Verstappen voitti kisan ja varmisti mestaruuden.©AOP

Formula 1

Rankkasateen vuoksi keskeytetty ja merkittävästi sen jälkeen viivästynyt Japanin F1 GP ajettiin lopulta tynkäkisana. Kisa saatiin käyntiin, kun kellossa oli aikaa jäljellä enää 40 minuuttia ja hämärä alkoi jo painaa päälle.

Red Bullin Max Verstappen voitti kurjan kelin kisan ylivoimaisesti ja pystyi lopulta myös varmistamaan kauden 2022 F1-maailmanmestaruuden. Mestaruus ratkesi, koska FIA jakoi kilpailusta täydet MM-pisteet. Verstappenin pahin kilpailija MM-taistossa, Ferrarin Charles Leclerc, oli ajamassa kilpailussa toiseksi, mutta sai lopussa viiden sekunnin aikasakon oikaisemisesta radalla kisan lopulla. Hän putosi tuloksissa kolmanneksi. Toisen sijan otti siten Red Bullin Sergio Perez.

”Uskomatonta! Hienoa, että se sitten ratkesi täällä. Jakautuneet tunteet päällä. Kausi on ollut loistava”, Verstappen sanoi F1-sarjan sekavassa haastattelussa kisan loputtua. Verstappen ei liikaa riemuinnut mestaruuttaan, koska tilanne oli niin epäselvä.

Mestari oli kuitenkin iloinen siitä, että kisa saatiin ajettua.

”Oli kiva voittaa täällä ja olen iloinen, että kisa käytiin.”

Valtteri Bottaksen kisa ei sujunut. Bottas lähti alunperin kisaan ruudusta 12, mutta hän putosi heti lähdössä monta sijoitusta ja päätyi lopulta sijalle 14. Uusintastartin jälkeen Bottas ei pystynyt heikossa näkyvyydessä ja muiden jättämissä vesisuihkuissa nousemaan, vaan oli lopputuloksissa 15:s.

Aston Martinin Sebastian Vettel ajoi huippukisan. Hän oli lopputuloksissa kuudes. Vettelin menoa siivitti loistava rengastaktiikka uusintalähdön jälkeen.

Alpinen Esteban Ochon ajoi sensaatiomaisesti neljänneksi. Hän taisteli kisan lopun tiukasti Mercedeksen Lewis Hamiltonin kanssa ja piti britin takanaan. Alpinen hyvän kisan kruunasi Fernando Alonson seitsemäs sija.

Kisassa Williamsin Nicholas Latifi avasi MM-pistetilinsä. Hän oli ruutulipulla yhdeksäs.

Katso tulokset tästä.