Verstappen taas voittoon – Bottas hännillä
Max Verstappen oli Barcelonassa ylivoimainen.©AOP
Red Bullin Max Verstappen jatkoi vahvaa kauttaan ja ajoi ylivoimaiseen voittoon Espanjan F1 GP:ssä Barcelonassa. Hollantilainen johti kisaa alusta loppuun ja GP-voitto on hänelle jo kauden viides, sekä kolmas peräkkäinen. Sarjajohtaja kuitenkin mokasi siinä, että teki ratarajojen ylityksiä, joista hän sai myös varoituksen.
”On kyllä hienoa ajaa tällaista autoa. Meillä oli vahva viikonloppu, sellaisia haluankin meiltä nähdä”, Verstappen totesi sarjan haastattelussa.
Mercedes vei seuraavat sijat. Kisan kakkonen oli toista kertaa podiumille noussut Lewis Hamilton, joka jäi voittajalle kuitenkin+24.090. Kolmannen sijan lunasti George Russell. Mercedes ohitti Aston Martinin valmistajien sarjan pisteissä.
”Upea tulos tiimillemme. Hattu kouraan tiimin puolesta. Härät ovat vielä edellä, mutta jatkamme jahtia. Olen täysin motivoitunut tähän hommaan”, Hamilton sanoi.
Toisesta lähtöruudusta startannut Ferrarin Carlos Sainz oli kotikisassaan lopulta viides. Tallin rengastaktiikka ei auttanut. Hän oli kuitenkin parempi espanjalainen radalla, sillä kovin odotuksin kisaan lähtenyt Aston Martinin Fernando Alonso jätettiin seitsemänneksi. Hänen tallikaverinsa Lance Stroll tuli ruutulipulle hänen edellään kuudentena.
Charles Leclerc lähti kisaan varikolta, koska hänen Ferrariinsa vaihdettiin vaihdelaatikko. Vauhtia taisteluun huippusijoista ei kisassa silti löytynyt. Leclerc hyytyi sijalle 11. ja jäi ilman MM-pisteitä.
Valtteri Bottaksenkin kilpailu suli jo alkuunsa. Vauhtia ei suomalaisen autosta löytynyt koko kisan aikana. Ennen toista varikkopysähdystään hän sai myös varikkomuurilta tehtävän pidätellä takana tulevia Haas-autoja tallikaveri Guanyu Zhoun eduksi. Lopulta Bottas oli tulostaulukon 19:s. Hän oli maalissa vain ennen Williamsin Logan Sargeantia. Zhou ajoi pisteille. Hän oli kisassa yhdeksäs. Molemmilla Alfa Romeon kuskeilla on tilillään nyt neljä MM-pistettä.