Viisi suomalaismaalia – Dallas voittoon Coloradosta
Sarjan avausottelun Coloradoa vastaan jatkoajalla karmaisevasti hävinnyt Dallas Stars otti toisessa kohtaamisessa aluksi ohjat. Coloradon kolmannen erän takaa-ajo teki ottelusta trillerin, jonka viimeinen silaus oli Esa Lindellin tyhjiin laittama maali. Dallas voitti ottelun maalein 5–3(1–0,3–0,1–3).
Dallasin maalihirmu oli kuitenkn Miro Heiskanen kahdella maalillaan ja nyt myös Roope Hintz löysi itsensä ja värkkäsi huipputehot 1+3. Myös Coloradon kokoonpanoon palannut Joel Kiviranta onnistui.
Heiskanen aloitti ottelun maalinteon ylivoimalla avauserän jälkipuoliskolla. Osumaa syötti Hintz. Toisessa erässä Dallas onnistui peräti kolmesti. Erän alussa nähtiin pitkästä aikaa maali myös Hintziltä. Hänen maalinsa siirsi ottelun 2–0:aan. Heiskanen onnistui uudelleen erän lopulla 3–0-maalillaan. Tätäkin ylivoimaosumaa oli syöttämässä Hintz. Heiskanen ja Hintz ovat molemmat tehneet pudotuspeleissä nyt kaksi maalia. Hintzille ottelu oli uran seitsemäs kolmen pinnan pudotuspeli-ilta.
Toisen erän lopulla Dallasin Tyler Seguin siirsi lukemat Dallasin eduksi jo 4–0:aan.
Colorado onnistui rykäisemään päätöserässä. Takaa-ajon aloitti Kivirannan 1–4-kavennus. Muutaman minuutin päästä Brandon Duhaime kavensi 2–4:ään. Sitten Artturi Lehkonen syötti Valeri Nitshushkinin 3–4-kavennuksen neljä minuuttia ennen erän päätöstä. Syöttöpinna oli Lehkosen pudotuspelien neljäs. Dallasin Lindell laittoi kiekon tyhjiin viimeisellä peliminuutilla. Maali oli Lindellin ensimmäinen pudotuspeleissä ja sitä syötti Hintz.
Dallasin Jake Oettinger torjui maalillaan 27 kertaa ja Alexandar Georgiev torjui 26 kiekkoa.
Hintzin riemua….
There’s no stopping Roope Hintz pic.twitter.com/RBY6aUaIhz
— Spittin' Chiclets (@spittinchiclets) May 10, 2024