TILANNEHUONE

Watford erotti manageri Claudio Ranierin pikavauhtia

24.01.2022 18:50

Watford erotti manageri Claudio Ranierin pikavauhtia

Arrivederci, Claudio! @ AOP

Valioliigassa toiseksi viimeisenä oleva Watford on erottanut manageri Claudio Ranierin. Asiasta kertoi The Athletic. Watford vahvisti Ranierin erottamisen myöhemmin maanantaina virallisissa kanavissaan.

70-vuotias italialaismanageri ehti luotsata Watfordia vain reilut kolme kuukautta. Hänet nimitettiin potkut saaneen Xisco Munozin tilalle lokakuun alussa.

Watford pelasi Ranierin alaisuudessa 14 liigaottelua, joista voitti kaksi, pelasi yhden tasan ja hävisi yksitoista. Viimeisestä yhdeksästä ottelusta joukkue on hävinnyt kahdeksan ja pelannut kerran tasan. Viimeinen niitti oli lauantainen kotiottelu Norwichia vastaan, jonka Watford hävisi 0-3.

Watford on tällä hetkellä sarjassa toiseksi viimeisenä.  Sillä on 20 ottelusta koossa 14 pistettä.

Jukka Rönkä: Ranieri on aikuinen ihminen ja kokenut manageri, joten hän ei voi paeta omaa vastuutaan. Mutta kyllähän tämä kertoo ennen kaikkea Watfordin omistajien jopa jalkapallon mittakaavassa poikkeuksellisesta osaamattomuudesta johtaa jalkapalloseuraa. Jos jalkapalloa ja sen prosesseja ei ymmärretä, silloin managerivalinnat ovat pelkkää lottoarvontaa. Ja nyt nähdään, mitä arpomalla saadaan. Tätä.