Yhdysvallat voitti naisten mestaruuden
Naisten jääkiekon MM-kultaa juhlii vuoden tauon jälkeen jälleen Yhdysvallat. Jenkit voitti finaaliottelun Kanadaa vastaan sunnuntaina jatkoajalla lukemin 4–3. Viime vuoden mestari Kanada jäi siten hopealle. MM-pronssit voitti jälleen Suomi.
Finaalin ensimmäinen erä oli maaliton, mutta toisen erän alku oli maali-iloittelu. Ottelun avausmaalin teki Yhdysvaltojen Caroline Harvey toisen erän kahdeksannella minuutilla. Noin puolen minuutin päästä Abbey Murphy iski Yhdysvallat jo 2–0-johtoon. Kanada vastasi siihen pian Danielle Serdachnyn 1–2-kavennuksella ja Jennifer Gardiner tasoitti ottelun 2–2:een vielä ennen erän puoliväliä.
Kolmannessa erässä Taylor Heise vei Yhdysvallat 3–2-johtoon ylivoimalla, mutta erän loppupuolella Kanada teki vielä tärkeän 3–3-tasoituksen. Sen viimeisteli Sarah Fillier.
Ratkaisun iski Yhdysvalloille Tessa Janecke, kun jatkoa oli pelattu 17 minuuttia.
Kanada ja Yhdysvallat kohtasivat nyt viidennen kerran naisten turnauksen finaalissa. Mestaruus on Yhdysvaltojen 11:s.