Timo Lehkonen antaa vuolaat kehut Söderholmin Saksalle: ”Laittoi Suomen erittäin koville”

JääkiekkoLeijonatMM2021

Timo Lehkonen antaa vuolaat kehut Söderholmin Saksalle: ”Laittoi Suomen erittäin koville”

Leijonien voittamisen kulttuuri ponnahti esiin välierässä, vaikka joukkue oli pelillisesti jaloissa, arvioi Timo Lehkonen.

Juuso Kokkonen
TEKSTI Juuso Kokkonen
@JuusoKokkonen
JULKAISTU 5.6.2021 | KUVAT All Over Press

Timo Lehkonen, voisi sanoa, että oli jokseenkin erikoinen välieräpeli. Saksa punnersi Suomen erittäin ahtaalle. Millaisena näit pelin ison kuvan?

Kyllähän Saksa vei pelillisesti, mutta Suomi tuloksellisesti. Ekan erän maalipaikat olivat Saksalle 3–6. Pelihän oli ihan Saksan. Toisessa erässä asetelma kääntyi: maalipaikat Suomelle 5–1 tasakentällisin. Saksalla oli kolme paikkaa ylivoimalla ja siitä he tekivät maalin.

Viimeisessä erässä Suomella ei ollut yhtään maalipaikkaa tasakentin! Saksalla oli kuusi! Koko pelin maalipaikat olivat Saksalle 13–10. Ei tämä peli ihan rehellinen ollut, mutta voittajat ovat aina oikeassa.

Suomen maalilla Jussi Olkinuora pelasi todella hyvin. Hän joutui nyt pitämään Suomea pystyssä sillä tavalla, mitä hänen ei tarvinnut Tšekkiä vastaan.

Olihan tämä kova suoritus Saksalta. Mutta he kaatuivat maalivahtiinsa. Se Suomen ensimmäinen maali oli todella paha. Se oli Saksan surma. Ei sellaista voi tällaisissa peleissä päästää.

Suomi osoitti, että sillä on voittamisen kulttuuria. Jostain se Jukka Jalonen kaivoi taas voiton tällaisestakin pelistä. Tällaiset asiat pitää pitkässä juoksussa ansaita: osaaminen voittaa.

Sanoit alkulohkon Suomi–Saksa-ottelun jälkeen, että ”Saksa yritti pelata kuin Suomi”. Mitä näit nyt välierässä Toni Söderholmin Saksalta? Miten päävalmentaja oli valmistanut joukkueensa ja miten Saksa yritti haavoittaa Suomea?

Saksa otti kiekkokontrollin. Se pelasi samanlaisia viivelähtöjä kuin Suomi, ja se tappoi pelin. Saksa pelasi, jälleen, kuin Suomi! He pelasivat vielä rohkeammin ja paremmin tänään kuin Suomi.

Saksa oli tehnyt todella hyvin kotiläksynsä, ja he olivat altavastaajia. Saksa laittoi Suomen erittäin koville.

Täytyy sanoa, että Söderholm on tehnyt todella kovaa jälkeä Saksassa, mistä osoitus oli, että Saksa pystyi viemään Suomea pelillisesti välierässä. Mutta voittamisen osalta on vielä vuorta kiivettävänä.

Kolmannen erän alku oli Suomelta erittäin heikko niin puolustuksen kuin hyökkäyksen osalta. Erän ensimmäisellä mainoskatkolla tapahtui kuitenkin jotain, sillä sen jälkeen Leijonat sai otteen ja ylivoiman. Mitä luulet, mitä asioita valmennus kävi läpi pelaajille mainoskatkolla?

Luulen, että siinä painotettiin pelirohkeutta. Suomella ei ollut ollut yhtään maalipaikkaa siinä päätöserässä. Suomi ei päässyt pelin päälle ollenkaan. Saksa kontrolloi kiekkoa ja pelasi pitkiä hyökkäyksiä. Lisäksi varmaan painotettiin kaksinkamppailujen ja irtokiekkojen voittamista, että reagoidaan nopeasti tilanteisiin.

Sen jälkeen taas Suomen nelosketju, vai onko se ykkösketju, eli Hannes Björnisen ketju, käänsi pelin vastustajan päätyyn. On aika jännä, että se ketju pitää Suomea pystyssä.

Odottaisin muilta ketjuilta enemmän kiekollista peliä. Mutta jos tälläkin pärjätään, mikäs siinä. Nyt riitti, että Suomella oli maalivahtipeli parempaa kuin vastustajalla.

Huomenna on finaali. Peliin on alle vuorokausi aikaa. Miten Leijonien valmennus analysoi tämän välieräpelin ja minkälainen on muuten valmistautumisprosessi huomiseen? Kuinka tarkkaan vastustajaa, Kanadaa, käydään läpi?

Ensinnäkin lähtökohta Suomella finaaliin on sata kertaa helpompi kuin välierään. Suomella ei ollut kuin hävittävää välierässä. En muista, milloin Suomi olisi ollut välierässä noin iso ennakkosuosikki.

Suomi yrittää mahdollisimman nopeasti unohtaa tämän pelin. Varmaan ylivoimat ja alivoimat analysoidaan tarkkaan. Tuli voitto, ei tästä nyt enää sen ihmeempiä oteta mukaan. Lähtökohta on siinä mielessä Suomella hyvä, että se voi parantaa kaikilla osa-alueilla.

Kanada on mielenkiintoinen. He ovat kehittäneet koko turnauksen ajan pelaamistaan. Ja nyt välierässä näkyi se heidän voittamisen kulttuurinsa. He vain osaavat voittaa noita tiukkoja pelejä. Ne ovat sellaisia henkimaailman asioita, sellaista kilpailuhenkisyyttä: mitä tiukempi peli, voittajat tulevat esiin.