Toni Kohonen valitsee yllättävän nimen vaikeimmaksi vastustajan pelinjohtajaksi
Toni Kohosen upea pesäpalloura päättyy tiistaina. Viimeisen ottelunsa kunniaksi Kohonen tekee ElmoTV:n tentistä erilaisia valintoja ja muistelee pikakelauksella uransa käänteitä.
@JukkaRonka
Toni Kohonen kiikaroi tiukasti Sotkamoon valitessaan pitkän ja komean uransa parhaita pelaajia, joiden kanssa hän on pelannut samassa joukkueessa. Myös Kohosen uran kaikkien aikojen paras oma joukkue löytyy Kainuusta – samoin kuin kaikkien aikojen paras Kohosen uran pelinjohtaja. Pelinjohtajista kunnian saa Mikko Kuosmanen.
”Mikko osasi ajatella myös pelaajan kannalta ja otti kyllä todella hyvät tehot irti. Mikko mietti myös muutamia askeleita eteenpäin peliä ja oli helppo mennä suorittamaan omaa tehtävää”, Kohonen sanoo.
Kohonen kelaa läpi myös uransa vaikeimpia vastustajia. Se ei ole yllätys, että hän nimeää Vimpelin vaikeimmaksi vastustajaksi joukkueena ja Vimpelin yhden tähtipelaajan myös vaikeimmaksi vastustajakseen lukkarina pelatessaan. Mutta vaikein vastustajan pelinjohtaja löytyy sen sijaan yllättävästä osoitteesta.
Kohosen pitkä pesäpalloura päättyy tiistaina, kun Imatran Pallo-Veikot kohtaa runkosarjan viimeisellä kierroksella Manse PP:n.
Ura pikakelauksella
Toni Kohonen muistelee uransa käänteitä ja valitsee parhaita alla olevilla videoilla. Ensimmäisessä osassa Kohonen kertoo uransa ensimmäisistä saavutuksista, toisessa tähtihetkistä ja parhaista otteluistaan, kolmannessa vaikeimmista vastustajista, neljännellä videolla Kohonen valitsee parhaita ja viidennessä hän kertoo muuan muassa esikuvistaan ja vastaa kysymykseen, mitä uran jälkeen.
Vai vastaako?