Toni Laakso on loistoveto, mutta Imatraa ajaa edelleen takaa uhkakuvista suurin

Toni Laakso ehti pelata ennen Imatralle palaamista tällä kaudella kahdeksan ottelua Jokioisissa.

Pesäpallo

Toni Laakso on loistoveto, mutta Imatraa ajaa edelleen takaa uhkakuvista suurin

Toni Laakso palaa Imatran Pallo-Veikkojen vahvuuteen loppukaudeksi. Pekka Arffman pitää Laakson hankintaa kovana vetona IPV:ltä.

Jukka Rönkä
TEKSTI Jukka Rönkä
@JukkaRonka
JULKAISTU 11.7.2023 | KUVAT All Over Press

Miesten Superpesiksen tyvitaisteluihin juuttunut Imatran Pallo-Veikot on tehnyt loppukauden mittaisen sopimuksen kokeneen Toni Laakson kanssa. Laakso pelaa jo tiistaina ottelussa Kiteetä vastaan.

35-vuotias IPV:n oma kasvatti on pelannut urallaan Imatran lisäksi myös Kiteellä, Kouvolassa, Sotkamossa, Haminassa ja viimeksi Jokioisissa, jossa Laakso ehti pelata ennen Imatralle palaamistaan kahdeksan Suomensarjan ottelua ja lyödä niissä 33 juoksua.

ElmoTV:n pesäpalloasiantuntija Pekka Arffman pitää Laakson hälyttämistä apuun erinomaisena vetona.

”Imatran oli pakko yrittää jotakin, sillä lyöjäjokereiksi hankittujen Atte Brandtin ja Tommi Piiraisen kaudet eivät ole olleet odotusten mukaisia. Tässä mielessä Laakson sopimus on erinomainen ratkaisu Imatralta, varsinkin, kun kahdeksan ottelua Jokioisissa kertovat, että Laakso on pelikunnossa.”

Imatralle Laakso tulee Arffmanin mukaan tarpeeseen.

”Hän on erinomainen vaihtaja ja tuo samalla myös kaivattua kotiutusvoimaa. Ulkona hän on kovan luokan vahvistus polttolinjaan. Hän tulee todella tarpeeseen, sillä Imatra pelaa loppukauden aikana todella sarjapaikasta. Panokset ovat siksi kovat.”

Arffmanin mukaan Imatran asema sarjan tyvessä on tukala, muttei toivoton.

”Imatran vahvuus on toistaiseksi ollut hyvä ulkopeli. Rasmus Surakka on keskitasoa parempi lukkari ja Miitri Pesosen etukenttä on Imatran ulkokentän vahvin osa. Ehkä suurin positiivinen yllätys ulkopelissä on ollut takakentän yllättävän hyvä kestäminen. IPV on antanut sarjan neljästä viimeisestä joukkueesta vähiten juoksua ja hyvä ulkopeli on pitänyt heidät hyvin otteluissa mukana.”

”Laakson sopimuksen myötä Imatran mahdollisuudet selvitä tukalasta paikasta paranevat, mutta mitään ei ole vielä ratkaistu suuntaan tai toiseen”, Arffman sanoo.