Tottenham ei tarvitse Harry Kanelle korvaajaa, sillä viime kauden vitsin jaloissa on yli 20 maalin kausi

Harry Kanen ottelut Tottenhamissa on mitä ilmeisemmin pelattu.

JalkapalloValioliiga

Tottenham ei tarvitse Harry Kanelle korvaajaa, sillä viime kauden vitsin jaloissa on yli 20 maalin kausi

Harry Kanen siirto Bayern Müncheniin on viimeistä silausta vaille paketissa. Jukka Rönkä nostaa yllätysnimen Kanen korvaajaksi Tottenhamissa.

Mari Salmela
TEKSTI Mari Salmela
JULKAISTU 2.8.2023 | KUVAT All Over Press

       

Tottenham ja Bayern München ovat neuvotelleet tiiviisti Harry Kanen jättisiirrosta. Jukka, lähtekö Kane?

Iso koira eli Fabrizio Romano ei ole vielä ulvonut, joten odotetaan vielä hetki. Kaikki merkit viittaavat kuitenkin siihen, että enää neuvotellaan vain rahasta – eli siirtosumman suuruudesta, siirtosumman rakenteesta ja siitä, millä aikataululla rahat maksetaan.

Mieleen tulee pakostakin Declan Ricen siirto kesäkuussa West Hamista Arsenaliin. Myös se oli pitkään selvää lukuun ottamatta siirtosumman lopullista suuruutta, siirron rakennetta ja siirtosumman maksuaikataulua. Lopulta viimeiset narunpäät saatiin solmittua ja se oli siinä – ja niin uskon käyvän myös Kanen siirrossa.

Bayern Münchenin on sanottu tarjonneen Kanesta 100 miljoonaa euroa, kun Tottenhamin on väitetty vaativan 100 miljoonaa puntaa. Kysymys on siis reilusta 11 miljoonan punnan erosta, jos nämä tiedot pitävät paikkaansa. Vaikka summa on toki valtava tavallisin silmin katsottuna, nyt ollaan kuitenkin tämän kaliiperin seurojen rahoissa samalla seinustalla.

On myös selvää, että Bayern tulee korottamaan tarjoustaan, mutta se yrittää ymmärrettävästi puristaa vielä jonkun miljoonan hinnasta pois.

Voiko Kanen siirrossa tapahtua vielä joku yllättävä käänne?

Se, että siirtoa tulisi sotkemaan kolmas seura, on äärimmäisen epätodennäköistä.

Tottenham ei halua myydä Kanen englantilaisille seuroille eikä Kane halua siirtyä PSG:hen, joka on ilmaissut kiinnostuksensa Kanen ostamiseen. Real Madrid on puolestaan lyönyt kaikki rahansa kiinni siihen, että Kylian Mabppé siirtyy Madridiin viimeistään vuoden päästä.

41.00 for Tottenham to win the Premier League 2023/2024. Check all the odds for new season and play at Stake.com!

Oikeastaan ainoa yllätyskäänne voisi olla se, että Kane jäisi sittenkin Tottenhamiin. Tottenhamin puheenjohtajan Daniel Levy on äärimmäinen änkyrä neuvottelijana ja neuvottelut Bayernin kanssa voivat katketa mistä tahansa syystä milloin tahansa. Ja neuvottelut katkeaisivat, Kane voisi silloin istua sopimuksensa uhallaan loppuun ja siirtyä vuoden päästä ilmaiseksi Bayern Müncheniin tai hän voisi tehdä jopa jatkosopimuksen Tottenhamin kanssa, mutta nämä skenaariot ovat epätodennäköisiä.

Mitä Bayern saa Kanen hankkimalla?

Bayern hakee selkeästi uutta Robert Lewandowskia eli maailmanluokan maalitykkiä. Bayernin paras maalintekijä päättyneellä kaudella oli 14 liigamaalia tehnyt Serge Gnabry, kun Lewandowski teki edellisellä kaudella 35 liigamaalia. Näitä kadonneita 30-35 liigamaalia Bayern nyt hakee.

Eikä Kane ole sen tavoitteen suhteen huono valinta. Hän on ollut vuosikausia yksi maailman parhaita viimeistelijöitä ja ylipäätään parhaita hyökkääjiä. Thomas Tuchel rakentaa varmasti koko korttitalonsa maalien suhteen sen varaan, että Kanen erikoisosaaminen hyödynnetään maksimaalisesti.

En olisi siksi yllättänyt, jos Kane pommittaisi yli 30 liigamaalia ensi kaudella. Alle 20 maalin jääminen olisi valtava pettymys niin Bayernille kuin Kanelle itselleen – olkoonkin, että Kanen arvo on paljon suurempi kuin se, montako maalia hän tekee. Hän on vuosien myötä valunut yhä alemmaksi kentällä ja osallistuu kausi kaudelta enemmän ja enemmän myös pelintekovaiheeseen.

Miten Tottenham korvaa Kanen lähdön?

Tottenhamiin on linkitetty useita eri hyökkääjiä Dusan Vlahovicista ja Ivan Toneysta alkaen. Uusimpana nimenä otsikoissa on pyörinyt Nottinghamin Brennan Johnson.

Tottenham voi toki ostaa Kanelle suoran korvaajan, mutta en olisi yllättänyt, jos Tottenham käyttäisi Kanesta saamansa rahat esimerkiksi uuden topparin ja uuden puolustavan keskikenttäpelaajan ostamiseen – ja Kanen paikan joukkueen tärkeimpänä maalintekijänä ottaisi vuosi sitten hankittu Richarlison.

Sille, että Richarlison teki viime kaudella vain yhden liigamaalin, on helppo nauraa, sillä Tottenham maksoi hänestä vuosi sitten Evertonille 60 miljoonaa puntaa. Yksi maali Richarlisonin siirtosummaan suhteutettuna oli silkkaa komediateatteria, mutta kannattaa harkita tarkkaan, kenelle asiassa nauraa.

13.00 for HJK to beat Molde on 2/8/2023. Play now at Stake.ccom!

Samainen Richarlison oli Brasilian paras ja tehokkain hyökkääjä talvella MM-kisoissa ja piti penkillä Gabriel Jesusin. Eri valmentaja, eri näkemys, eri rooli ja mitä tapahtui?

Jos Ange Postecoglou muovaa Richarlisonille samanlainen roolin kuin Tite MM-kisoissa, Tottenhamilla saattaa olla käsissään yksi tulevan kauden suurimmista sensaatioista.

Väitätkö vakavissasi, ettei Tottenham ostaisi Kanelle lainkaan korvaajaa?

Tottenham on jalkapalloilullisissaan ratkaisuissaan niin päätön ja arvaamaton seura, etten lähde ennakoimaan Tottenhamin ratkaisuja. Kyseenalaistan ainoataan sen, tarvitseeko sen ostaa Kanelle korvaaja?

Minusta ei – koska heillä on jo pelaaja, joka voi ottaa Kanen roolin ja tehdä ensi kaudella yli 20 liigamaalia.