TPS:n unelma murskaantui julmalla tavalla, mutta Lahdellakin on edessään isoja päätöksiä

Olli Jakosen ja Daniel Rantasen ilmeet kertovat kaiken oleellisen.

JalkapalloVeikkausliiga

TPS:n unelma murskaantui julmalla tavalla, mutta Lahdellakin on edessään isoja päätöksiä

TPS:n juhlavuosi ei saanut kruunuaan, kun FC Lahti kaatoi sen dramaattisella tavalla Veikkausliiga-karsinnan toisessa osaottelussa Lahdessa.

Joel Perovuo
TEKSTI Joel Perovuo
JULKAISTU 23.10.2022 | KUVAT All Over Press

FC Lahti säilytti liigapaikkansa dramaattisessa ratkaisevassa karsintaottelussa TPS:ää vastaan.

Toiseen peliin joukkueet olivat saaneet suurimmat hermoilut unohdettua ja Lahdessa nähtiin tasokkaampi ottelu kuin Turussa torstaina. Toki Altin Zeqirin rangaistuspotkumaali 12 minuutin pelin jälkeen selkeytti asetelmia ja laittoi TPS:n jahtaamaan maalia.

Ottelun loppu oli jalkapalloa parhaimmillaan. TPS pääsi ensin juhlimaan Juri Kinnusen tasoitusta, kun varsinaista peliaikaa oli jäljellä vain kaksi minuuttia. Turkulaisten ilo osoittautui kuitenkin ennenaikaiseksi. Juuri kun Lahdessa valmistauduttiin ratkomaan liigapaikkaa pitkän kaavan kautta, Teemu Penninkangas iski lisäajalla ratkaisun, joka varmisti lahtelaisten pelaamisen Veikkausliigassa myös ensi kaudella.

***

Ensi kautta ajatellen kumpikin seura on isojen kysymysten äärellä.

Joukkueet on rakennettava paljolti uudestaan ja valmentajakuviotkaan eivät ole selkeänä.

Lahti tarvitsee 5-6 laatupelaajaa ensi kaudeksi, jos se haluaa oikeasti korjata kurssiaan. Erityisesti keskuspuolustus oli tällä kaudella ongelma, mistä saatiin jälleen yksi esimerkki TPS:n tasoitusmaalissa. Yksikään Lahden kolmesta topparista ei ollut maalin edessä puolustamassa, vaikka TPS oli nostanut ylimääräisiä pelaajia Lahden boksiin.

TPS:n kohdalla haasteena on saada kasattua nousuun pystyvä joukkue varmasti hyvin rajallisilla taloudellisilla resursseilla. Vaikka tämän vuoden joukkueesta ei saatu kaikkea irti, oli nousu lähellä .Mikäli TPS olisi noussut, joukkuetta olisi pitänyt vahvistaa merkittävästi ensi kautta ajatellen.

Työntäyteinen talvi on siis tiedossa kummankin seuran toimistolla. Edessä on myös isoja päätöksiä, mihin suuntaan seurat tästä lähtevät menemään.