Leicesteristä tuli toinen managerinsa tällä kaudella erottanut Valioliiga-seura, kun Steve Cooper sai monoa vain puolen vuoden jälkeen. Jukka, jälleen klassinen kysymys: oikea vai väärä ratkaisu?

Korostin Markku Kanervan potkujen yhteydessä sitä, että kysymys on aina kaksiosaisesta yhtälöstä – potkuista ja uuden valmentajan palkkaamisesta.

Valmentajan vaihtamiseen voi olla riittävät perusteet – kuten Kanervan tapauksessa oli – tai sitten perusteet voidaan kyseenalaistaa. Se ei kuitenkaan ole tärkeintä. Tärkeintä on mitä tapahtuu seuraavaksi.

Pidän yhtenä viimeisen vuosikymmenen klassisimpana managerinvaihtona sitä, kun Southampton antoi tammikuussa 2013 potkut Nigel Adkinsille, joka oli nostanut seuran kahdella edellisellä kaudella Ykkösliigasta ensin Mestaruussarjaan ja sitten Valioliigaan.

Adkinsin potkuista seurasi valtaisa huuto. Oltiin sitä mieltä, että Southamptonin päätös oli epäoikeudenmukainen, väärä ja joidenkin mielestä jopa järjetön.

Mutta mitä tapahtui seuraavaksi? Southampton palkkasi Adkinsin seuraajaksi Mauricio Pochettinon, josta tuli Southamptonissa yksi Valioliigan juhlituimmista managereista, jonka nousukiito heitti hänet Tottenhamiin ja sieltä edelleen PSG:hen.

Cooper ei ole tehnyt samanlaisia urotekoja kuin Adkins, mutta ymmärrän hyvin niitä mielipiteitä, joiden mukaan Cooperin potkut olivat epäoikeudenmukaiset ja hätäiset.

Leicester oli viime keväänä sarjanousija, joka menetti kesällä manageri Enzo Marescan ja parhaan pelaajansa Kiernan Dewsbury-Hallin Chelseaan. Silti Leicester on ollut pisteillä mitattuna kauden paras nousija. Toki sillä on 12 ottelun jälkeen vain 10 pistettä, mutta onpahan kuitenkin, kun kaksi pykälään alempana ja samalla viivan alla olevalla Ipswichilla on yhdeksän ja viimeisenä olevalla Southamptonilla neljä pistettä.

On myös hyvä kysymys, miten riittävä aika kuusi kuukautta on uudelle managerille tehdä tulosta. Jos Leicesterillä olisi nyt vaikkapa Southamptonin tavoin vain neljä pistettä, tilanne olisi eri.

En myöskään näe, että Leicesterin peliesitykset olisivat olleet niin surkeita, että potkuja voisi perustella sitäkään kautta. Itse asiassa Leicesterillä voisi olla muutama piste ja voitto enemmän, mutta se on Ipswichin ja Southamptonin tavoin  maksanut useissa otteluissa oppirahoja yrittäessään sopeutua Valioliigan armottomuuteen.

Näetkö mitään logiikkaa Cooperin potkuissa?

Nyt kannattaa odottaa kuka on Cooperin seuraaja ja miten hän onnistuu tehtävässään. Jos Leicester olisi keväällä vaikkapa TOP-kympissä, kukaan ei koskaan itkisi Cooperin perään ja kyselisi hänen potkujensa logiikkaa.

Ulkopuolisten on vaikea tietää, miten Cooperin kemiat ovat toimineet seuran sisällä – niin pukukopissa kuin seuraorganisaation kanssa. Joskushan ongelma saattaa löytyä sieltä.

Toinen avoin kysymys on se, miten Leicesterille käy tällä kaudella Valioliigan kulurajoitusten kanssa.

Se vältti valituksen jälkeen, että siltä olisi vähennetty jo tämän kauden alkaessa pisteitä kausien 2020-2023 kuluylitysten vuoksi. Leicesteriä voi kuitenkin uhata vielä uusi pisteiden menettämisen uhka tällä kaudella koskien kolmen tilikauden jaksoa vuosina 2021-2024. Leicesterin on ennakoitu olevan siinä siklalla, ylittääkö se kyseisenä aikana kulurajoitukset vai ei.

Leicester tietää viime kauden numeronsa, joskaan ei sitä, miten paljon vähennyksiä Valioliiga hyväksyy tehdessään päätöksensä, koska Leicester pelasi viime kaudella Mestaruussarjassa.

Siksi on ainakin teoriassa mahdollista, että Leicesterissä on laskettu, ettei sille riitä nykyinen 0,83 pisteen tahti, koska se tarkoittaisi samanlaisen vauhdin jatkuessa vain noin 32 pistettä. Jos tuosta pistemäärästä vähennettäisiin esimerkiksi 4-6 pistettä, Leicester tippuisi varmasti.

Tarvitaan siis lisää vauhtia ja ilmeisesti Leicesterin johdossa on laskettu, että Cooperin opeilla sellaista vauhdin lisäystä ei saavuteta, mikäli pisteiden menettäminen on Leicesterille todellinen uhkakuva.

Kolmas logiikka Cooperin potkuille saattaisi löytyä sitä kautta, että Leicester ei saanut kesällä haluamaansa vaihtoehtoa Marescan seuraajaksi, mutta nyt sellainen ehdokas olisi vapaana. Ratkaisu olisi toki tyly Cooperin kannalta, mutta Cooper tietää kyllä, miten raakaa merivesi on Valioliigassa.

Joko tiedämme, mistä Cooperin seuraaja löytyy?

Spekulaatioiden kärjessä on kolme nimeä, Manchester Unitedista lähtöpassit saanut Erik ten Hagin apuvalmentaja Ruud van Nistelrooy, West Hamin viime kauden manageri David Moyes sekä Brightonin ja Chelsean entinen manageri Graham Potter.

En lähde arvailemaan, löytyykö Cooperin seuraaja tuosta kolmikosta tai jostain muualta, mutta kun katsoin lauantaina Arsenalin ja Nottinghamin välistä ottelua ja kamera bongasi useita kertoja katsomossa Graham Potterin, mietin, onko Potter valmistautumassa jo siihen, että kohta käy kutsu. Mene ja tiedä.

Cooperin potkut olivat vasta toiset manageripotkut tällä kaudella. Kertooko se jostain?

Valioliigassa on vaihdettu keskimäärin 7-9 manageria kauden aikana. Kaudella 2018-19 potkut sai peräti 12 manageria ja seuraavalla kaudella 11 manageria. Niistä lukemista on tultu alaspäin ja trendi tuntuu jatkuvan.

Yksi selitys tähän voi olla se, että Valioliigan tiukat kulurajoitukset panevat seurat harkitsemaan myös managerien vaihtamista.

Esimerkiksi Manchester United joutuu maksamaan noin 15 miljoonaa puntaa ten Hagille sopimuksen purkamisesta ja sen lisäksi 13-14 miljoonaa Sportingille Rúben Amorimin ja hänen valmennustiiminsä sopimusten purkamisesta.

Kysymys ei ole siis mistään pienistä rahoista ja jos seuralla on muutenkin tiukka tilanne sen suhteen, pysyykö se kulurajoitusten raameissa vai ei, silloin myös managerin vaihtamisesta aiheutuvat kulut on pakko laskea aiempaa tarkemmin.