Englannin Valioliiga on julkistanut keskeiset tutkimustulokset Manchester Cityn taloudellisista väärinkäytöksistä. Valioliigan ilmoituksen mukaan Manchester City on syyllistynyt kaikkiin 115 sitä vastaan nostettuihin syytteisiin ja sen lisäksi vaikeuttanut asian selvittämistä. Jukka, mitä tämä virallinen lausunto tarkoittaa?

Kun The Athletic julkaisi perjantaina Manchester Cityn syyllistyneen yhtä vaille kaikkiin 115 syytteeseen, monet asiantuntijat pitivät selvänä, että ainoa mahdollinen lopputulos on Manchester Cityn pudottaminen tavalla tai toisella Valioliigasta.

Tämän Valioliigan virallisen lausunnon jälkeen siitä asiasta ei ole pienintäkään epäselvyyttä. Manchester Citylle tulee sataprosenttisen varmasti lähtö Valioliigasta. Nyt kysytään enää vain sitä, milloin ja miten alas City pudotetaan – riittääkö pudottaminen Mestaruussarjaan, Ykkös- tai Kakkosliigaan vai tuleeko Citylle lähtö jopa liigan ulkopuolelle.

Tässä on turha mennä asioiden edelle, mutta Valioliigan virallisen lausunnon luettuani en olisi yllättynyt, jos Manchester City heitettäisiin jopa ulos koko liigasta. Kaukana se ei ainakaan ole.

Mikä tekee asian niin vakavaksi?

Tähän asti henki on ollut sellainen, että Manchester City on venyttänyt härskisti Valioliigan ja UEFA:n sääntöjä ja liikkunut valtaosin vain harmaalla vyöhykkeellä sen suhteen, mitä voidaan tehdä ja mitä ei.

Nyt harmaa vyöhyke voidaan unohtaa. Kysymys on ollut vuosia jatkuneesta systemaattisesta ja tietoisesta huijaamisesta.

Valioliiga ei käytä kovin kevyin perustein sellaisia ilmaisuja, että Manchester City on tehnyt lukuisia ”valesopimuksia”.

Tähän asti vakavimpia julkisuudessa olleita syytöksiä ovat olleet tiedot, joiden mukaan City olisi esimerkiksi kierrättänyt osan entisen managerinsa Roberto Mancinin palkasta maksamalla yli puolet palkasta neljän päivän konsulttityön perusteella toisen yhtiön kautta – tai että Cityn omistajien hallinassa oleva Etihad Airways olisi maksanut Citylle 3-4 kertaa markkinahintoja korkeamman hinnan seuran vuonna 2011 tekemästä kymmenvuotisesta yhteistyösopimuksesta.

Nyt nämä veivaukset voidaan työntää sivuraiteelle. Valioliigan mukaan City on tehnyt lukuisia kaupallisia sopimuksia, joissa sopimuksen maksajaksi on merkitty ”virallinen” yhteistyökumppani, mutta tosiasiallisesti City on itse maksanut suurimman osan sopimuksesta.

Tällainen toiminta on asiaa tutkineen riippumattoman komission mukaan jatkunut yhdeksän kauden ajan kaudesta 2009-2010 alkaen. Manchester City on sitä kautta saanut merkittävän edun, koska näillä valesopimuksilla se on saanut näyttämään tulonsa keinotekoisesti suuremmilta ja menonsa pienemmiltä, vaikka tosiasiassa se itse on maksanut valtaosan näistä tuloista.

Sen lisäksi City toimitti Valioliigan lausunnon mukaan virheellisiä tilinpäätöstietoja ja salasi taloutensa todellisen tilanteen tilintarkastajiltaan ja jalkapallon sääntelyelimiltä. Komission mukaan City rikkoi myös Valioliigan tutkinnan aikana useita velvollisuuksiaan tehdä yhteistyötä liigan kanssa ja toimia äärimmäisen hyvässä uskossa. Toisin sanoen City valehteli tutkinnan aikana päin näköä.

Kun Valioliiga käyttää tällaista terminologiaa ja esittää tällaisia syytöksiä, nyt ei ole enää sitä mahdollisuutta, että asiassa peruuteltaisiin. Manchester Citylla on tämän perjantaihin mennessä aikaa ilmoittaa, valittaako se vai ei.

Sen jälkeen mahdollinen valitus käsitellään ”nopealla aikataululla”, jonka jälkeen erillisessä prosessissa päätetään rangaistuksista.

Manchester City on vakuuttanut viime päivinä syyttömyyttään ja jopa Valioliigan tämänpäiväisen ilmoituksen jälkeen City ilmoitti olevansa pettynyt Valioliigan komission päätöksiin. Miksi City toimii näin?  

Mitä muuta Manchester City ja sen edustajat voisivat tässä tilanteessa tehdä?

Uusi sarjakausi on käynnissä ja on ymmärrettävää, että seuran johto yrittää rauhoittaa tilannetta ja vakuuttaa ennen kaikkea joukkueelle, että mikään ei ole muuttunut.

Pelaajat ovat varmasti huolissaan ja epätietoisia omasta ja seuran tulevaisuudesta ja pahin virhe tässä tilanteessa seurajohdolta olisi päästää tuli leviämään.

Jos Manchester City heitetään tavalla tai toisella ulos Valioliigasta, sitten se heitetään – mutta entä jos City saisi kesken tämän kauden jälkeen vaikkapa 40 pisteen rangaistuksen? Silloin sillä, miten joukkue pelaa ja montako pistettä se saisi pelaamalla, voisi olla ratkaiseva merkitys, putoaako City kauden päätteeksi vai. Siksi nyt on tärkeää taata, että joukkue pystyisi pelaamaan niin hyvin kuin se vain suinkin tässä tilanteessa on mahdollista.

Ymmärrän hyvin, että Manchester City vakuuttaa edelleen syyttömyyttään. He voivat olla toki aidosti sitä mieltä, mutta paljon todennäköisemmin kysymys on strategisesta viestinnästä.

Miten ihmeessä Manchester City otti tällaisen riskin, että se alkoi väärentää sopimuksiaan ja kirjanpitoaan ja antaa Valioliigalle muutenkin valheellisia tietoja omasta rahaliikenteestään?

Kun Arabiemiraattien kuningashuoneeseen kuuluvasta sheikki Mansourista ja Abu Dhabi United Groupista tuli Manchester Cityn pääomistaja vuonna 2008, jalkapallomaailma toimi eri tavalla. Seurojen rahankäytöllä ei ollut mitään nykyisen kaltaisia kulurajoituksia, vaan seurat saivat käyttää rahaa niin paljon joukkueen vahvistamiseen kuin sielu ja kukkaro antoivat periksi.

Jos elämä olisi jatkunut tällaisena, City olisi voinut tehdä saman kuin Chelsea viittä vuotta aiemmin – nousta rajattomasti rahaa joukkueeseen pumppaamalla pikavauhdilla keskitason seurasta yhdeksi Valioliigan ja Euroopan jättiläisistä niin kentällä kuin kabineteissa.

Tilanne muuttui kuitenkin dramaattisesti, kun UEFA alkoi rajoittaa seurojen jalkapallon ulkopuolelta tulevan rahan käyttöä vuonna 2011 ja Valioliiga vuonna 2013.

Manchester Cityn omistajat pitivät tällaisia rajoituksia vapaan kilpailun rajoittamisena. Se ei mahtunut heidän päähänsä filosofisessa mielessä eikä myöskään siksi, että rajoitukset olivat uhka heidän suunnitelmilleen ja sijoituksilleen.

Tässä tilanteessa Cityn omistajilla oli kaksi vaihtoehtoa.

Ensimmäinen oli se, että he olisivat painaneet jarrua ja hyväksyneet, että tästä ei tullutkaan riemumarssia Euroopan suurimmaksi ja kauneimmaksi jalkapalloseuraksi. Manchester City oli 2010-luvun alussa keskisuuri seura, jolla oli keskisuuren seuran tulot. Niillä tuloilla perinteisten suurseurojen kiinni ottaminen kentällä ja tulojen määrässä olisi ollut haastavaa ja parhaimmillaankin hidasta ja epävarmaa.

Toinen vaihtoehto oli löytää porsaanreikiä ja käyttää niitä härskisti hyväkseen, ja tarvittaessa ylittää ne rajat, jotka erottavat  rajojen venyttämisen ja rajojen rikkomisen välisen viivan.

Manchester Citya on helppo arvostella ja sitä pitääkin arvostella, mutta on hyvä muistaa perspektiivi.

Chelsea toimi vuosikausia monissa asioissa samalla tavalla kierrättämällä pelaajille maksettavia palkkoja veroparatiisien kautta ja maksamalla agenteille laittomia korvauksia lyödäkseen muut seurat laudalta kilpailussa pelaajista.

Tai miten paljon moraalisesti puhtaimmista asioista siinä oli kysymys, kun Chelsea myi Roman Abramovitšin jälkeen seuran ostaneiden uusien omistajien aikana kaksi hotellia ja naisten joukkueen Chelsean tytäryhtiölle pysyäkseen kulurajoitusten puitteissa – tai kun Aston Villa teki samoin myydessään naisten joukkueen samaten tytäryhtiölleen.

Manchester Cityn omistajat olivat kiistatta härskejä ja Citya pitääkin rangaista historiallisen rankalla tavalla, mutta kaikesta huoliumatta on hyvä kysyä, olivatko Cityn omistajat myös tyhmiä?

Jos yksi yksittäinen hakkeri, portugalilainen Rui Pinto, ei olisi murtautunut Manchester Cityn sisäisiin tietojärjestelmiin ja julkaissut väärinkäytökset paljastaneita dokumentteja ja sähköposteja, sheikki Mansour ja Cityn entiset ja nykyiset johtajat olisivat voineet nauraa loputtomasti jalkapallomaailman sinisilmäisyydelle ja naiviiudelle samalla, kun he olisivat juhlineet satumaista menestystä ilman minkäänlaista pilvenhattaraa kirkkaan sinisellä taivaalla.