Valioliigassa tapahtui tällä kaudella asioita, joita missään muualla maailmassa ei voi tapahtua

Jamie Vardyn ilme kertoo kaiken. Kevään 2016 liigamestarijoukkue lähtee seitsemän vuotta myöhemmin Mestaruussarjaan.

JalkapalloValioliiga

Valioliigassa tapahtui tällä kaudella asioita, joita missään muualla maailmassa ei voi tapahtua

Päättynyt kausi oli Jukka Röngän mukaan voimannäyte Valioliigalta sen ylivertaisesta asemasta maailman jalkapallokentillä.

Mari Salmela
TEKSTI Mari Salmela
JULKAISTU 28.5.2023 | KUVAT All Over Press

Englannin Valioliigan kausi pantiin sunnuntaina pakettiin. Jukka, millaisena kautena tämä kausi jää historiaan?

Pidän tätä kautta ennen muuta Valioliigan voimannäyttönä. Valioliiga on jo vuosikausia ollut maailman laadukkain ja rahakkain jalkapallosarja ja tämä kausi oli monella tavalla todistus sen ylivoimaisuudesta.

Nostin rahan laadun rinnalle siksi, että tämä kausi näytti konkreettisesti mitä raha käytännön tasolla tarkoittaa. Se tarkoittaa sitä, että Valioliigan taso on laajentunut dramaattisesti viimeisen 5-6 vuoden aikana. On vaikea kuvitella, että Chelsean tai Liverpoolin tasoiset joukkueet olisivat samanlaisissa vaikeuksissa missään muussa jalkapallosarjassa maailmassa kuin millaisissa vaikeuksissa ne olivat tällä kaudella Valioliigassa.

Ja vielä vaikeampaa on nähdä, että jostakin muusta jalkapallosarjasta tippuisi Leicesterin, Leedsin tai Southamptonin tasoisia seuroja, ja se viimeinen säilyjä olisi seura, joka on käyttänyt viimeisen kuuden vuoden aikana pelaajakauppoihin yli 500 miljoonaa euroa.

Se, onko Valioliigan taloudellinen ja pelillinen ylivalta hyvästä vai pahasta, on eri asia, mutta joka tapauksessa Valioliigasta on kasvanut jalkapallomaailman uusi mahtisana ja sen valta-asemaa on minkään muun sarjan vaikea horjuttaa.

Jalkapallon onneksi englantilaisseurojen ylivaltaa pystyy rikkomaan muutamat yksittäiset seurat, mutta niitäkin on vuosi vuodelta vähemmän – kuten myös seuroja, jotka pystyvät kilpailemaan siirtosummissa ja palkoissa englantilaisseurojen kanssa.

Enkä puhu nyt vain Valioliigan suurimmista seuroista. Jopa keskikastin ja häntäpään Valioliiga-seurat ovat samalla viivalla suurten eurooppalaisseurojen kanssa.

Monia asia oli ratkennut jo ennen viimeistä kierrosta, mutta putoamisjunassa oli kaksi paikkaa auki. Nyt Valioliigasta lähtevät Leicester ja Leeds, kun taas Everton säilytti sarjapaikkansa 1-0-voitolla Bournemouthista. Pidätkö Southamptonin, Leedsin ja Leicesterin tasoisten joukkueiden putoamista tappiona Valioliigalle?

Päinvastoin, pidän sitä voittona Valioliigalle. Noin laadukkaiden joukkueiden putoaminen kertoo juuri siitä, miten kovatasoinen sarja Valioliiga on.

Kolmikon putoaminen kertoo myös siitä, että Mestaruussarjasta ei nouse pelkästään hissijoukkueita. Brentford tuli muutama vuosi sitten ryminällä Valioliigaan ja nyt Fulham sijoittui sarjanousijana 10:nneksi. Myös Nottingham ja Bournemouth suolaisivat liigakautta, vaikka olivatkin mukana tasaisissa putoamistaisteluissa viimeisille metreille saakka.

Putoaminen on totta kai tappio pudonneille joukkueille. Kaiken lisäksi Leicesterin ja Southamptonin tilanne on siinä mielessä kriittinen, että ne joutuvat remontoimaan joukkueita kovalla kädellä. Se tarkoittaa, että kun joukkuetta uudistetaan rajusti, silloin myös epäonnistumisen riski kasvaa. En olisi siksi yllättänyt, jos Leicester tai Southampton ei nousisi ensi kaudella saman tien takaisin.

Leeds on näistä putoajista jopa vakaimmalla pohjalla, mutta totta kai heidänkin on oltava tarkkana. Tällä kaudella nähtiin, että viime kevään putoajista Watford ja Norwich jäivät jopa nousukarsintapaikkojen ulkopuolelle ja Burnley nousi takaisin vain siksi, että he nostivat hatusta managerikseen voittavan arvan eli joukkueen pelaamisen täydellisesti uudistaneen Vincent Kompanyn.

Voidaanko Southamptonin, Leicesterin ja Leedsin putoamisesta tehdä mitään suurempia johtopäätöksiä?

Tärkein johtopäätös on juuri se, että tänä päivänä Valioliigasta tulee tosi herkästi lähtö, jos seuran organisatorinen ja urheilullinen puoli yhtään sakkaavat.

Leicesterillä tämä sakkaaminen tarkoitti ennen muuta siten, miten heikkotasoista seuran rekrytointipolitiikka on ollut jalkapallojohtajan Steve Walshin lähdön jälkeen. Kesken kauden potkut saanut Brendan Rodgers panttiin tosi vaikeaan paikkaan käsiin vanhentuvan joukkueen ja epäonnistuneiden hankintojen vuoksi. Toki taustalla kummittelivat myös Leicesterin talousongelmat, mutta ne olivat vain osa selitys.

Southamptonilla petti myös rekrytointipuoli. Siirtomarkkinoilla tehtiin muutamia todella, todella surkeita hankintoja jopa vielä tammikuun siirtoikkunassa ja Saintsin managerisotkut olivat samanlainen farssi. Hyvää työtä tehnyt Ralph Hasenhüttl erotettiin syksyllä liian herkästi ja hänen seuraajaksi palkattu Nathan Jones oli lähes yhtä karsea floppi kuin Jonesin paikalle palkattu Ruben Selles. Nyt puikkoihin hyppää reilussa puolessa vuodessa jo neljäs manageri, kun Russel Martin ottaa joukkueen komentoon.

Leeds sekoili myös managereiden kanssa. Marcelo Bielsa oli aikoinaan loistopalkkaus, mutta hänen seuraajakseen kesken viime kauden palkattu Jesse Marsch epäonnistui ja sai potkut tämän vuoden helmikuussa. Sen jälkeen pelastajaksi palkattiin ensin Javier Gracia, joka jouduttiin potkimaan pois toukokuun alussa eikä hänen tilalleen palkattu Sam Allardyce saanut taiottua mitään herätystä.

Näitä epäonnistumisia korostavat muiden seurojen onnistumiset managerinvaihdoksissaan.

Aston Villa oli 17:s, kun se palkkasi lokakuussa Unai Emeryn ja nyt Villa pelaa ensi kaudella eurocupeissa. Wolves oli yhtä pahassa luisussa, mutta marraskuussa palkattu Julen Lopetegui veti Wolvesin kuiville.

Ja kukapa meistä koskaan unohtaisi, mitä Roy Hodgson teki hypättyään Crystal Palacen ohjiin maaliskuussa.

Yksikään manageri ja yksikään pelaaja ei voi juosta pakoon omaa vastuutaan, mutta useimmissa tapauksissa se, mitä kentällä tapahtuu ja mitä siellä nähdään, on seuraus, eikä syy – seuraus siitä, miten hyvin seuraorganisaatio on onnistunut joukkueen rakentamisessa ja managerin rekrytoinnissa.

Burnley ja Sheffield United varmistivat nousunsa ensi kaudeksi Valioliigaan jo ajat sitten, mutta lauantaina Valioliigaan ponnisti myös Luton. Monissa puheenvuoroissa on ainakin epäsuorasta harmiteltu Lutonin sarjanousua. Mitä mieltä sinä olet?

Suhtaudun myös Lutonin nousuun siten, että urheilu näytti voimansa, kauneutensa ja hienoutensa.

Ymmärrän toki, että esimerkiksi Suomessa puhutaan paljon olosuhteista ja erilaisilla lisenssijärjestelmillä painostetaan seuroja ja kuntia satsaamaan olosuhteisiin.

Englantilainen jalkapallo ja Valioliiga seisovat kuitenkin niin vahvalla kulttuurisella ja toiminnallisella pohjalla, että sille riittää, että kenttä on riittävän iso ja tasainen – eikä se ole betonilaatan päällä oleva ohut muovimatto, kuten Lutonilla oli 80-luvulla.

Sen jälkeen kysymys on osaamisesta – ja urheilusta puhtaimmillaan. Jos Lutonin nousu on jollekin ongelma, se on ongelma niille omasta mielestään hienommille seuroille, jotka jäivät tällä kaudella Mestaruussarjassa Lutonin taakse. Luton on nousunsa ja hetkensä ansainnut.

Mutta näetkö, että Luton voisi menestyä ensi kaudella Valioliigassa?

En näe. On kylmä fakta, että Luton ei ole tällä hetkellä Valioliigan tasoinen seura, joten kysymys kuuluu, saako se jostain kaivettua sellaista kilpailuetua, jolla se kuroo tarvittavan eron kiinni.

Fulhamin tämän kauden hyvä menestys perustui juuri noihin asioihin, joista aiemmin puhuin – loistavaan valmennukseen ja äärimmäisen hyvin rakennettuun joukkueeseen. Bournemouthilla kumpikaan asia ei ole ollut lähelläkään samalla tasolla, mutta joukkueen materiaali on tällä hetkellä silti eri tasoa kuin Lutonin materiaali.

Ja mitä teki Nottingham? Se hankki nousunsa jälkeen 31 uutta pelaajaa, jotka nostivat sen Valioliigassa lopulta kuiville, vaikka Nottingham näytti yhdessä vaiheessa varmalta putoajalta.

Lutonin taloudellinen tilanne ei anna saumoja kovin ihmeellisiin hankintoihin ja manageri Rob Edwards on sama mies, joka sai syksyllä potkut Mestaruussarjassa pelaavasta Watfordista heikon menestyksen takia.

Ja kun katsoo, miten Luton pelaa, niin ei sieltä mitään uutta Brentfordia tai uutta Fulhamia tule, vaan pikemminkin hieman vanhaan Mestaruussarjaan ja brittipalloon kallellaan oleva työmiehen joukkue.