Valtteri Bottas sai jatkosopimuksen, mutta sen jälkeen Suomi voi pudota F1-kartalta

Valtteri Bottas ajoi Monzassa hieman erivärityksellisellä autolla.

Formula 1

Valtteri Bottas sai jatkosopimuksen, mutta sen jälkeen Suomi voi pudota F1-kartalta

Valtteri Bottas jatkaa Sauber-tallissa myös ensi kaudella päästyään sopimukseen optio-vuoden käyttämisestä.

Mari Salmela
TEKSTI Mari Salmela
JULKAISTU 13.9.2023

Valtteri Bottas on vahvistanut jatkavansa Sauberilla ensi kaudellakin. Bottaksen sopimus tallin kanssa oli jo alun perinkin 2+1-vuotinen. Tulevaisuus ensi kauden jälkeen on vielä auki.

ElmoTV:n F1-asiantuntija Erkki Mustakari ei hämmästynyt Bottaksen ensi kauden Sauber-jatkosta.

”Valtteri piti varmasti kynsin hampain tästä optiosta. En usko, että tässä vaiheessa oli muuta mahdollisuuttakaan, jos hän mielii ajaa F1-sarjaa”, Mustakari toteaa.

Mustakari muistuttaa, että monissa F1-kuskien sopimuksessa on erikoisia virityksiä.

”Mikään sopimus ei ole vedenpitävä formula ykkösissä. Joidenkin kuskien sopimuksissa on esimerkiksi bonuksia tietystä pistemäärästä tietyn kisamäärän jälkeen. Toisten täytyy taas saavuttaa tietty määrä MM-pisteitä, jotta sopimus jatkuu. Esimerkiksi tällä kaudella Nyck de Vriesin meno saattoi karahtaa juuri tällaiseen sopimuspykälään.”

”Olen varma, että Valtterinkin sopimuspumaska on paksu ja siellä on spesifioitu 2+1-vuoden sopimuksen lisäksi monta muutakin juttua.”

”Tärkeintä on kuitenkin se, että sarjassa on varmuudella ainakin vielä ensi kaudella suomalaiskuljettaja. Suomalaiset loistavat poissaolollaan F1-nousijoiden listalla. Rahat ovat monelta talentilta hiljattain loppuneet ja ajamiset sitä myöten jääneet.”

Who will be the king in Singapore? Check the odds for Formula One weekend and play now at Stake.com!

Ensi kauden jälkeen Bottaksen tulevaisuus on auki. Bottas kertoi Sanomien haastattelussa neuvottelevansa jatkosta jossain vaiheessa. Mustakarin mielestä Bottaksen on pakko säväyttää, jos aikoo vielä jatkossa olla kuninkuussarjassa mukana.

”Valtterin tämän kauden tulokset ovat olleet kova pettymys. Syy ei kuitenkaan ole yksin Valtterin. Alfa Romeo ei ole satsannut talliin ja se näkyy. Valtteri on varmasti tehnyt sen, minkä on voinut, mutta onhan tämä ollut melkoista kyntämistä.”

Mustakarin mukaan Bottaksella on mahdollisuus korjata osakkeitaan ensi kaudella, mutta menon pitäisi parantua.

”Jos Sauber saa ensi kaudeksi lisää sponsseja, voivat tuloksetkin parantua. Valtterin on pakko antaa ensi kaudella näyttöjä tulevaisuutta varten, mutta huonolla autolla on vaikea säväyttää ja muistuttaa olemassaolostaan.”

”Hyvällä autolla Valtteri on parhaimmillaan jopa voittava kuljettaja, sen kaikki tietävät. Hyvän kuskin ominaisuudet ja ajoherkkyys eivät kuitenkaan välttämättä säily iät päivät ja ne vaativat toistoja. Siksi monet kuskit päätyvät lopettamaan uransa, jos passelia ajopaikkaa ei tule tarjolle. Nico Hülkenberg ja Kevin Magnussen Haasilla ovat kuitenkin säväyttäneet heikommallakin autolla, joten poikkeukset vahvistavat säännön.”

”Hülkenberg on yksi niistä kuljettajista, joka on sanonut olevansa hyvin kiinnostunut vuonna 2026 Audi-pestistä. Hän olisi kova kilpailija Valtterille, mikäli suomalainen siihen kuskipestikisaan joutuu. Hülkenberg tuntee audilaisia ennestään hyvin ja hän on saksalainen. Näen, että hänelle on isona etuna se, että hän kommunikoisi saksalaistallissa saksaksi.”

”Iältään ja kokemukseltaan Valtteri ja Hülkenberg ovat aika tasoissa, vaikka Hulk onkin eniten F1-kisoja ilman palkintopallisijoja ajanut kuski. On lähes huvittava kuriositeetti, että hänellä on GP-kokemusta 195 starttia, mutta voittojen ja podium-sijoitusten sarakkeessa paistavat pyöreät nollat”, Mustakari hymähtää.

”Jos Valtteri oikeasti haluaa jatkaa formula ykkösissä vielä Sauber-kokemuksen jälkeenkin, hän tarvitsee erittäin hyviä neuvottelutaitoja ja/tai todella hyviä näyttöjä nyt loppukaudella ja koko ensi kaudella. Valtteri luottaa varmasti kovaan osaamiseensa, mutta sen pitää nyt tulla jollakin tavalla esiin. Eikä vaan pikkaisen, vaan siten, että se saa päät kääntymään”, Mustakari sanoo.