Suomessa on noussut Slovenialle ja Kazakstanille kärsittyjen EM-karsintatappioiden jälkeen kiivas keskustelu, jossa on vaadittu päävalmentaja Markku Kanervan välitöntä erottamista.

Palloliiton puheenjohtaja Ari Lahti ilmoitti kuitenkin MTV:n ja Ylen haastatteluissa, että karsinnat vedetään loppuun Kanervan johdolla, mikä tarkoittaa, ettei päävalmentajaa vaihdeta ennen maaliskuussa pelattavia jatkokarsintoja, jonne Huuhkajat on jo varmistanut paikkansa ja joista sillä on mahdollisuus selviytyä kisoihin.

On selvää, että jos Suomi selviytyisi jatkokarsinnasta EM-lopputurnaukseen, Kanerva olisi Suomen päävalmentaja myös kisoissa, sillä kisapaikka olisi saavutettu hänen johdollaan ja Kanervan nykyinen sopimus ulottuu muutenkin vuoden 2024 loppuun.

***

Olen itse profiloitunut Kanervan kriitikoksi, mutta tässä kohtaa en näe perusteita hänen erottamiselleen.

Ymmärrän toki, että EM-karsinnoissa tänä syksynä kärsityt kolme peräkkäistä tappiota Tanskalle, Slovenialle ja Kazakstanille näyttävät tuloksina rumilta ja varmasti ne myös tuntuvat siltä, mutta on pakko kysyä, miten hyvin esimerkiksi Kanervan erottamista vaatineet kirjoittajat ymmärtävät jalkapalloa ja itse peliä?

Tuloksia jokainen osaa lukea, mutta tulokset eivät aina kerro koko totuutta. Maailmassa oli elokuussa 2021 aika monta jalkapallotoimittajaa, jotka vaativat Mikel Artetan erottamista, kun Arsenal oli hävinnyt kolme ottelua peräkkäin. Oli Arsenalin kannalta onni, että seurajohdossa joku ymmärsi muutakin kuin tuloksia.

Kanervan kohdalla ollaan nyt samanlaisessa tilanteessa. Viimeiset kolme tulosta ovat toki tuloksina huonoja, mutta peli niiden takana ei puolla Kanervan erottamista.

Suomi on edelleen hyvissä käsissä Kanervan johdolla ja näen tilanteen siten, että kysymys on enemmänkin siitä, haluaako Kanerva itse jatkaa Huuhkajien päävalmentajina karsintojen ja mahdollisten EM-kisojen jälkeen. Riittääkö hänellä vielä palo luotsata Huuhkajia vai olisiko siinä kohtaa parempi vaihtaa päävalmentajaa?

***

Kanerva aloitti Huuhkajien päävalmentajana vuoden 2016 alussa ja hän löysi erehdysten ja oppimisen kautta Suomelle konseptin, joka huipentui historialliseen EM-kisapaikkaan kesän 2021 EM-lopputurnauksessa.

Kisapaikka oli upea saavutus, mutta todellisuudessa Suomen pelaaminen alkoi taantua jo ennen kisoja. Myöskään kisoissa Kanerva ei saanut joukkueesta sen maksimeja irti ja sama lama jatkui myös kisojen jälkeen.

Kritiikkini perustui ennen muuta tuohon ajanjaksoon ja siihen, että Kanerva oli hirttäytynyt härkäpäisesti kiinni 5-3-2-pelitapaansa eikä hän tehnyt juurikaan mitään muutoksia, vaikka pelitapa ei toiminut. Myös Kanervan pelaajavalinnat ja pelaajien roolitus olivat tuon jakson aikana vähintäänkin kyseenalaiset.

Ensimmäinen signaali paremmasta saatiin kaksi vuotta sitten, kun Suomi voitti lokakuussa 2021 Kazakstanin MM-karsinnassa 2-0. Tuossa ottelussa Kanerva peluutti Huuhkajia 4-4-2-timantilla. Hän nosti myös Robert Ivanovin johtamaan Huuhkajien puolustuspelaamista ja sementoi Rasmus Schüllerin paikan keskikentällä.

Nämä muutokset käänsivät selkeästi Huuhkajien kurssin.

Toki Kanerva on edelleen tehnyt yksittäisissä otteluissa vääriä taktisia valintoja, mutta kokonaiskuva on kuitenkin muuttunut. Kanerva on muuttanut rohkeammin ja ennakkoluulottomin Huuhkajien pelitapaa vastustajien ja käytössä olleiden pelaajien mukaan.

Kansojen liigassa Montenegroa vastaan Kanerva peluutti Huuhkajia viime syksynä 3-4-3-muodossa ja kesäkuussa Sloveniaa vastaan hän taikoi Huuhkajille 4-5-1-muodon, jossa Teemu Pukki pelasi tuplaroolissa puolustamalla laidalla ja hyökkäämällä väliaikaistalla.

Kanerva on varioinut myös taktisia ryhmityksiään. 5-3-2 on saatu näiden muutosten jälkeen toimimaan paremmin ja 4-5-1 on muuttunut jouhevasti pelin eri vaiheiden aikana 5-4-1:ksi.

Myös pelaajavalinnoissa ja pelaajien roolittamisessa on tapahtunut selkeä muutos parempaan. Kanerva on myös uskaltanut nostaa maajoukkueeseen Oliver Antmanin johdolla uusia ja nuoria pelaajia.

***

Jokainen suomalaiskannattaja olisi varmasti halunnut paremmat tulokset Tanskaa, Sloveniaa ja Kazakstania vastaan pelatuista EM-karsintaotteluista, mutta tilanne tulosten takana ei ollut niin synkeä kuin miltä tulokset näyttävät.

Tanskaa vastaan Suomi oli hyvin pelissä mukana, eikä tasapeli jäänyt kuin minuuttien päähän. Slovenia meni 28 minuutissa 2-0-johtoon, mutta siinäkin ottelussa Suomella oli vielä mahdollisuus päästä peliin mukaan, vaikka Schüllerin aivotärähdys ja joutuminen tauolla vaihtoon vaikeuttikin merkittävästi Huuhkajien pelaamista.

Kazakstania vastaan Suomi olisi voinut takoa helposti taululle 2-0- tai 3-0-lukemat ennen loppuhetkien katastrofia.

Tehottomuus maalin edessä on toki osaamiskysymys, eikä jossittelu muuta tuloksia suuntaan tai toiseen. Tästä huolimatta kannattaa kuitenkin katsoa myös peliä tulosten takana.

Sen lisäksi olisi hyvä ymmärtää, missä eurooppalainen jalkapallo tällä hetkellä menee. Ruotsi on jo varmuudella ulkona EM-kisoista ja Norja on menettänyt mahdollisuutensa suoraan kisapaikkaa ja sen mahdollisuudet päästä jatkokarsintaankin ovat enää teoreettiset.

Kilpailu on koventunut koko ajan Euroopassa ja EM-kisapaikasta huolimatta suomalaisille pelaajille on vielä varsin vähän kokemusta äärimmäisen kovien panosten alla pelaamisesta kovissa kansainvälisissä otteluissa. Tämä näkyi varsinkin siinä, miten Suomi päästi Kazakstan-ottelun käsistään toisella jaksolla. Alla oli henkisesti raskas tappio Slovenialle ja kun hyvä Kazakstan-ottelun henkinen flow alkoi tuhrittujen maalipaikkojen ja panosten kiristyessä nousta, Suomen pelaamisen taso heikkeni dramaattisesti.

***

Maajoukkueen päävalmentajan vaihtaminen ei ole koskaan yksitasoinen yhtälö. Jos päävalmentajaa halutaan vaihtaa, silloin kysymys on yhtä lailla siitä, kuka valitaan tilalle.

Palloliiton rekordi maajoukkuevalmentajien valinnassa ei ole välttämättä kovinta A-luokkaa. Nuorten maajoukkueisiin on muutamia raikkaita poikkeuksia lukuun ottamatta valittu lähinnä liiton harmaita luottomiehiä tai seurajoukkueissa epäonnistuneita valmentajia. Myös Huuhkajien päävalmentajien valinnoissa on tullut Hans Backen kaltaisia pahoja ohilaukauksia.

Toki ulkomaalaisesta päävalmentajasta voidaan ja varmasti pitääkin keskustella, mutta se ei ole automaattisesti autuaaksi tekevä asia. Kanervan valinta ja hänen saavutuksensa osoittavat, että myös kotimaisilta valmentajamarkkinoilta voi löytyä toimiva ratkaisu. Kukaan ei voi koskaan taata, miten joku päävalmentaja onnistuu tehtävässään, mutta kotimaisen vaihtoehdon kohdalla tiedetään ainakin, mitä saadaan.

Puhun tietoisesti suomalaisten vaihtoehtojen sijasta kotimaisista vaihtoehtoehdoista, sillä nostaisin Kanervan seuraajapeliin myös pari Suomessa valmentanutta ulkomaalaista valmentajaa – lähinnä Ricardo Duarten ja José Riveiron. Osaamisensa puolesta he kumpikin olisivat harkinnan arvoisia vaihtoehtoja Kanervan seuraajaksi.

Potentiaalisten ja realististen suomalaisten valmentajien lista on lyhyehkö. Simo Valakari olisi ilman muuta yksi potentiaalinen ykköskorin nimi, samoin Vesa Vasara ja U21-maajoukkuetta parhaillaan valmentava Mika Lehkosuo. Toni Koskela lähti juuri Kyprokselle, mutta pitäisin hänenkin nimen jatkossa muistissa. Myös Jani Honkavaaralla on näyttöjä menestyneistä valmennusprojekteissa ainakin Suomessa.

Mutta tässä kohtaa on turha mennä asioiden edelle. Kanerva vetää joka tapauksessa maaliskuun jatkokarsinnat – ja pidän edelleen perusteltuna, että Kanervan kanssa keskusteltaisiin ensimmäiseksi myös pidemmästä jatkosta.

Sen 5-3-2-pelitapaan itsepäisesti hirttäytyneen Kanervan kanssa ei olisi ollut perusteltua tehdä jatkosopimusta, mutta tämän muuttuneen Kanervan kanssa tilanne on toinen. Näistä kolmesta peräkkäisestä tappiosta ja tunnepitoisesta ulvonnasta huolimatta.