Veeti Kettunen on kauden suurin tuhkimotarina – ja vahvin ehdokas Vuoden tulokkaaksi

Veeti Kettunen on pelannut tällä kaudella kaikissa JymyJussien Superpesis-otteluissa - ja on avainroolissa, kun Seinäjoen Maila-Jussien -nuoret taistelevat Nuorten Superin pudotuspeleissä.

Lintu vai kalaPesäpallo

Veeti Kettunen on kauden suurin tuhkimotarina – ja vahvin ehdokas Vuoden tulokkaaksi

Veeti Kettunen on yksi tämän kauden sensaatioista Superpesiksessä. Ja jos kehitys jatkuu samanlaisena, hän on sitä myös tulevaisuudessa.

Pekka Arffman
TEKSTI Pekka Arffman
JULKAISTU 20.8.2021

Veeti Kettunen

Kuka?

Veeti Kettunen tiedettiin viime syksynä lupaavaksi junioriksi. Siksi hänet valittiin JymyJussien haastajaryhmään. Ajatuksena oli, että joku haastajaryhmän junioreista voisi käydä koputtamassa Superin ovea ja jopa pelata muutaman ottelun tällä kaudella.

Talvi muutti kuitenkin Veeti Kettusen kohdalla kaiken. 17-vuotias nuorukainen sai hallipeleissä kokeilujen ja loukkaantumisten vuoksi peliaikaa ja uuden kauden alkaessa oltiinkin yllättävässä tilanteessa. Kettunen ei ollut enää haastaja, vaan avauksen pelaaja, joka on pelannut tällä kaudella kaikissa JymyJussien 25 Superin ottelussa. Sen päälle hän on ollut avainroolissa, kun Seinäjoen Maila-Jussit on edennyt nuorten Superin pudotuspeleihin.

Kettunen on toisen polven pesäpalloilija, sillä hänen isänsä Markus Kettunen pelasi aikoinaan Vaasan Mailassa, Seinäjoen Maila-Jusseissa, Koskenkorvan Urheilijoissa ja Nurmon Jymyssä. Myös Veetin vanhempi veli, Joona, on pesäpalloilija.

Kettusen avauskausi Superissa ei ole ollut vain nuorukaisen läpimurtokausi JymyJusseihin. Hän on murtautunut saman tien yhdeksi pesäpallokenttien suurimmista lupauksista ja vahvaksi – itse asiassa jopa vahvimmaksi – ehdokkaaksi Vuoden tulokkaaksi. Sellaisesta Kettusesta me tällä kertaa puhumme.

Vahvuudet

Veeti Kettunen on noussut debyyttikaudella JymyJussien polttolinjan johtavaksi pelaajaksi Elmeri Liedon rinnalle. Kettunen pelaa vaihtotilanteissa takalukijana ja takatilanteissa kakkospolttajana.

Kettusen lahja on pelinlukutaito. Pesäpallossa pelaajille voidaan opettaa paljon asioita ja monet asiat kehittyvät pelien ja kokemuksen myötä, mutta yhtä asiaa on vaikea tai jopa mahdoton opettaa – pelisilmää.

Pesäpallohistorian suurimmille ulkopelaajille on yhteistä se, että heillä on ollut synnynnäinen pelisilmä – sisäinen ja vaistonvarainen ymmärrys siitä, mitä kentällä tapahtuu ja minne pallo lyödään.

Kettusella tämä lahja on.

Se ei tee vielä hänestä Suomen parasta ulkopelaajaa, mutta se antaa hänelle mahdollisuuden kehittyä vaikka yhdeksi kaikkien aikojen parhaista ulkopelaajista – varsinkin, kun Kettunen on erittäin ketterä ja hyvä liikkumaan. Nyt kaikki on kiinni vain Kettusesta itsestään: miten paljon hän on valmis tekemään työtä pesäpallouransa eteen ja millä asenteella?

Sisällä Kettunen on ollut tällä kaudella vielä rooliton, mutta on väistämätöntä, että hänestä tulee erinomainen ja jopa huippuluokan vaihtaja. Sen Kettusen junioripelit ovat osoittaneet. Nopeakin hän on, mutta ei niin nopea, että hän tulisi kovimman kategorian kärkimiestä.

Heikkoudet

Kettunen on vasta 17-vuotias, joten on ymmärrettävää, etteivät hänen voimatasonsa sen enempää jaloissa kuin käsissäkään ole vielä mitään huipputasoa. Kettunen pystyy kuitenkin paikkaamaan ulkona hyvin puutteitaan hyvän pelinlukutaitonsa ja pallovarmuutensa avulla.

Sisälläkin Kettunen on vielä raakile, mutta vastuu tulee varmasti iän mukana kasvamaan.

Tulevaisuus

Kettunen on pesäpalloilijana poikkeuksellinen lahjakkuus. Niin poikkeuksellinen, että hän on JymyJussien kannalta sekä uhka että mahdollisuus.

Mahdollisuus on siinä, että JymyJussit voisi rakentaa Kettusen ja samaa ikäluokkaa olevan Miska Mäkiviidan kaltaisten b-ikäisten juniorilupausten varaan koko tulevaisuutensa.

Uhka on siinä, että Kettunen on niin lahjakas pelaaja, että jos JymyJussien toiminta ei näytä nopeasti virkoamisen merkkejä, hänet viedään muihin seuroihin. Ensi kaudesta hänellä on sopimus, mutta sytytyslanka ei ole yhtään sen pidempi, mikäli Kettunen vain itse haluaa vaihtaa maisemaa ja seuraa.

Lintu vai kala?

Ampuhaukka. Yhtä ketterä ja yhtä hyvä ”pelisilmä” kuin ampuhaukalla, joka tappaa pikkulintuja lennosta.