Joensuu on ollut tällä kaudella selkeä pettymys. Sen piti olla ennen kautta yksi viidestä suuresta, mutta Joensuu on joutunut painimaan selvästi eri sarjassa kuin neljä kärkiseuraa.

JoMa on hävinnyt kauden 19 ottelustaan jo kahdeksan, kun se hävisi viime kaudella runkosarjassa vain kahdesti. Juoksuja Joensuu on antanut jo 113, mikä on kolmisenkymmentä juoksua enemmän kuin Tampereella ja Kouvolalla.

Joensuun heikon kauden syyt on monisäikeiset. JoMa uusiutui ja ennen kaikkea nuorentui viime kauden jälkeen rajusti. Ongelmia on lisännyt myös kaksi odottamatonta muuttujaa: etukentälle hankittu Markus Tuikka vetäytyi joukkueesta ennen kauden alkua ja suureen rooliin sisälle kaavailtu kokenut Antti Hartikainen on pystynyt loukkaantumisten vuoksi pelaamaan tällä kaudella vain viisi ottelua.

Kärki elää liiaksi

Sisällä Joensuun ongelma on ollut kärjen pelaaminen. Konsta Piironen on onnistunut kärkimiehenä erinomaisesti ja on kärkilyöntitilastossa Niko Korhosen jälkeen toisena 104 kärkilyönnillä. Piirosen kärkilyönneistä käsittämättömät 95 on kentällemenoja.

Ongelma on ollut kuitenkin ykköskärjen toimivan koostumuksen löytäminen, mikä on näkynyt etenkin vaihtotilanteissa. Kakkosena ja kolmosena on kokeiltu lukuisia eri pelaajia eri rooleissa, mutta Joensuu ei ole vielä löytänyt – tai ainakaan voinut hakata kiveen – varmasti toimivaa vakiopermanenttia. Haasteita on lisännyt vaihtajajokeriksi kaavaillun Hartikaisen puuttuminen. Kakkoskärkeä Joensuulla ei käytännössä ole – ei ainakaan riittävän tasokasta, jos sitä vertaa muiden kärkiseurojen kakkoskärkiin.

Ulkona lukkari Ville Väliahoa on kritisoitu, mutta Väliaho ei ole ollut ongelma. Toki hän ei edelleenkään ole hyvä hakemaan lyhyitä, mutta kokonaisuudessaan Väliaho on pelannut vahvan kauden. Hänen matala syöttönsä on todella hankala, varsinkin, kun tuomarilinja on ollut tänä kesänä aiempia vuosia matalampi. Väliaho on myös taktisesti vahva lukkari ja pystyy sitä kautta sotkemaan vastustajien sisäpeliä, mikä on näkynyt muun muassa siinä, että Väliaho on napsinut hyvin kärpäsiä.

Etukenttä on ollut Joensuun vahvin osa. Iiro Kuosa on valtakunnan ykkösetumies ja Henri Litmanen on täyttänyt toisen etumiehen tontin vaihtotilanteissa takuuvarmasti.

Litmasen siirtäminen eteen on kuitenkin heijastunut polttolinjaan, joka on kokonaisuudessaan nuori ja kokematon. Konsta Kettunen on hyvä etulukija ja takatilanteissä syvän pussin pelaaja, Mikko Kemppainen on hoitanut kulmapelaajan roolinsa kokemuksella ja Samuel Tirkkosesta on kasvamassa erinomainen linjan pelaaja. Ongelmana on ollut kuitenkin neljännen linjan pelaajan löytäminen. Paikasta kamppailevat loukkaantuneena oleva Kasperi Hämäläinen, Erkka Gröhn ja Konsta Saarilehto.

Takakentän piti olla yksi JoMan vahvoista osista, mutta se on ollut yllättävän haavoittuva. Pelinjohtaja Mikko Korhosella on varmasti perusteet peluuttaa Topi Hurskaista uudella paikalla kakkoskopparina ja Konsta Piirosta kolmoskopparina, mutta takakenttä on ollut joka tapauksessa yksi JoMan vuotokohtia tällä kaudella.

Myös Korhosen pelinjohtamista on pakko punnita tarkalla vaa’alla. Hän on erinomainen valmentaja ja tuntee pelin läpikotaisin, mutta hän ei ole saanut Joensuusta tällä kaudella kaikkea irti – kuten ei saanut viime syksy ratkaisupeleissäkään.

Ongelmat korjattavissa

Vaikka Joensuun kausi on ollut pettymys, sitä ei kannata kuitenkaan haudata elävältä. Joukkueessa on edelleen niin paljon potentiaalia ja taitoa, että on selvää, että se tullaan jättämään pudotuspeliparien valintatilaisuudessa pöydälle viimeiseksi seuraksi.

Syyt siihen löytyvät juuri JoMan potentiaalista.

Konsta Kettunen on vammoistaan huolimatta siinä kunnossa, että hänen peluuttamisessaan jokerina on ollut kysymys enemmänkin lepuuttamisesta ja säästämisestä kuin siitä, ettei Kettunen oikeasti pystyisi pelaamaan ulkona. Kettunen pelasi Kiteetä vastaan kotiuttajajokerina hyvän ottelun, mutta JoMan on saatava hänet myös ulkokentälle.

Jos ja kun Kettunen on täydessä pelikunnossa, Joensuulla on mahdollisuus korjata sisäpelissä sen suurin ongelma – ykköskärjen pelaaminen. Piironen on huippuluokan ykkönen ja Kettunen pelasi perjantaina Kouvolaa vastaan kakkosena erinomaisen pelin. Ongelmana on tällä hetkellä kolmonen: Topi Hurskainen ei ole optimaalinen kolmonen, mutta ongelma ratkeaisi heti, jos Antti Hartikainen saataisiin vaihtajajokeriksi. Samuel Tirkkonen on pelannut paljon kakkosena, mutta hänkään ei ole ideaalinen vaihtoehto kolmoseksi.

Mikko Korhosen haasteena on nyt löytää ykköskärki, jonka hän voisi sementoida samalla tavalla kuin Sotkamo ja Kouvola ovat tehneet. Jos JoMa saa kärkensä kulkemaan, sen jälkeen se voi lyödä pöytään kovimmat ässänsä – lyöjäjokerit Aleksi Rautiaisen ja Patrik Wahlstenin.

Joensuun kotiutusosasto on toki kapea, sillä joukkueessa ei ole Rautiaisen ja Wahlstenin lisäksi muita mitat täyttäviä kotiuttajia kuin Henri Litmanen. Rautiaisen lyönti alkaa kuitenkin jälleen löytyä ja se lupaa JoMan vastustajille vaikeita aikoja. Myös Wahsten on täyttänyt tonttinsa, vaikka hänen kotiutusprosenttinsa eivät ole olleetkaan samaa luokkaa huippujokereiden kanssa.

Vaarallisin haastaja

Joensuulla on jäljellä vielä yhdeksän runkosarjan ottelua, joista 5–6 on sellaista, että ne ovat selkeästi JoMan voitettavissa. Joensuun kannalta runkosarjan sijoitus ei ole kuitenkaan ratkaisevaa, sillä se on käytännössä varmuudella pudotuspeleissä – ja niiden joukkueiden joukossa, joista neljä parasta valitsevat vastustajansa.

Tärkeintä Joensuulle on saada nyt pelinsä raiteilleen ja ennen kaikkea ykköskärki sementoitua toimivaan konseptiin. Vaikka JoMa onkin antanut jo 113 juoksua, sen ulkopeli on kuitenkin parhaimmillaan edelleen vahvaa. Esimerkiksi 1–2-tappiossa perjantaina Kouvolalle JoMan ulkopeli oli samalla tasolla kuin Kouvolallakin.

Kaikki tiivistyy nyt siihen, saako Joensuu syksyn ratkaisupeleissä riittävästi tilanteita Rautiaiselle ja Wahlstenille. Jos saa, Joensuu on ainoa joukkue puolivälierissä, joka voi edes teoriassa yllättää yhden neljästä kärkiseurasta.