Yleisurheilu on ollut viime päivinä julkisuudessa asioista, joista yleensä ei ole julkisuudessa keskusteltu.

On hyvä, että Annimari Korte ja Nooralotta Neziri ovat rikkoneet suomalaiseen yleisurheiluun, ja urheiluun laajemminkin, liittyneen vaikenemisen kulttuurin ja avautuneet yleisurheilijoiden taloudellisen arjen karuudesta.

On hyvä, että aiheesta on syntynyt laajaa julkista puhetta, johon myös urheilujohtajat, kisajärjestäjät ja mediakin ovat joutuneet osallistumaan.

Aikamme julkiselle keskustelulle tyypilliseen tapaan myös tässä aiheessa on ajauduttu kuitenkin yhä syvemmälle suohon siksi, että keskustelu ei ole keskustelua, vaan yksittäistä ja kärjistynyttä huutelua milloin kenenkin yksilön näkökulmasta – jota median klikkiotsikot vielä tehokkaasti entisestään kärjistävät ja yksipuolistavat.

Yleisurheilu on Suomessa tilassa, jossa on syytäkin puhua talouden resursseista ja sen jakamisesta.

Viime päivien keskustelussa on kuitenkin syntynyt hieman erikoinen mielikuva siitä, että tärkeimpien kisojen järjestäjät, Yle ja Suomen Urheiluliitto olisivat vedättäneet urheilijoiden palkkiotasot alas – ja vieläpä jakaisivat niitä tietoisesti jotenkin väärillä perusteilla.

Tietysti voidaan loputtomiin kinastella siitä, kuinka iso osa yhteisestä kakusta kuuluu kisojen päätähdille, kuinka paljon järjestävällä organisaatiolla on oikeus ottaa itselleen ja missä määrin on syytä kuunnella, kun Yle ilmoittaa, että yu-tapahtuma tulee järjestää silloin ja silloin, ja huipentaa sillä ja sillä kellonlyömällä.

Voimme kinastella yksityiskohdista loputtomiin, tuottaa sillä otsikoita, pitää meteliä yllä – mutta se ei kyllä tuota mitään kestävä muutosta mihinkään.

Olennaisinta olisi nyt hahmottaa kokonaisuus.

Yleisurheilu on Suomessa erikoinen lajikokonaisuus. Se on huippukiinnostavaa tv-viihdettä. Lajin näkyvimmät persoonat tunnetaan Suomessa paremmin kuin joukkuelajien suurimmatkaan kansallisten sarjojen tähdet. Sponsoribarometreissa laji kerää loistavia arvioita.

Yleisurheilu on myös paitsi perinteitä, myös uutta modernia virtaa. Tasa-arvoasioista ei tarvitse kinastella. Rasismia ei näy. Urheilijat ovat fiksuja, sanavalmiita, koulutettuja – lajissa on todella vähän niitä epäkohtia, joista aikamme urheilua monin tavoin syytetään.

Osa urheilijoista köyhyysrajoilla

Silti, kaikesta tästä huolimatta, lajissa ollaan tilanteessa, jossa maajoukkuetasollakin osa urheilijoista kärvistelee köyhyysrajoilla – ja viime päivien keskustelun yksi opetus on se, että myös huiput starttaavat ihan pikkupennosilla.

Olennaista ei ole nyt se, saako joku aituri jostakin kisasta 200 tai 400 euroa enemmän kuin toinen. Ongelman ydin ei ole kakkupalojen jakosuhteessa, kun varsinainen perusongelma on koko yhteisen kakun pienuudessa.

Lajissa on jaettavaa surkean vähän. Yleisurheilussa on totaalisesti epäonnistuttu muuttamaan lajin suosio ja merkittävyys rahaksi.

Ei yksittäinen kisajärjestäjä ole väärässä, jos hän toteaa, että budjetti ei kestä starttirahan maksamista. Vastuullinen kisajärjestäjä ei muuta voi. Eivätkä urheilijatkaan ole väärässä, jos he eivät tilannetta siedä.

Asia ei kuitenkaan ratkea sillä, että yksittäiset kisajärjestäjät ja urheilijat kinastelevat somessa rahasta, jota ei edes ole. Ei, asia vaatii kaikkien yleisurheilua tekemässä olevien – ja siitä elinkeinoaan rakentavien – tahojen yhteistä pelikirjaa.

Yleisurheilussa on mahtava taloudellinen potentiaali. Sen hyödyntäminen vaatisi nyt kuitenkin aivan erilaista otetta kuin perinteenä on ollut. Tarvitaan kokonaisvaltaisuutta, systematiikkaa ja kaikkien mukana olevien osapuolten osallisuutta päätöksentekoon, jolla yleisurheilun business plan laitetaan kuntoon.

SUL:n puheenjohtaja Sami Itani on oikeassa, kun patistaa urheilijoita järjestäytymään ja haluaa urheilijoiden edustusta lajin päätöksentekoon. Se on ilman muuta aivan ensimmäinen askel. Tilanne ei ole tasapainossa, jos yksi yleisurheilun keskeinen osa on vain päätöksenteon kohteena. Totta kai urheilijat alkavat mutista hermostuneina ja turhautuneina, jos tuloja leikataan, eikä heillä ole minkäänlaista roolia asiaa koskevassa päätöksenteossa!

Osallisuus päätöksentekoon, myös vaikeiden päätösten tekoon, lisää paitsi osallisuutta ja mahdollisuuksia saada muut osapuolet ymmärtämään urheilijoiden tarpeita, myös ymmärrystä kokonaisuuden haasteista – ja vähentää tarvetta mennä purkamaan turhaumiaan median eteen.

Urheilijoiden ohella yleisurheilun kokonaisuutta rakentamaan pitäisi ottaa yhä vahvempaan ja yhteisvastuullisempaan rooliin keskeiset kisajärjestäjät ja Yle, ehkä jokunen aktiivinen sponsoritahokin. Lisäksi tarvittaisiin ulkopuolista osaamista, jolla tähän perinteiseen talkoolajiin saadaan jatkossa rakennettua elinkeinomaisuutta.

Talousmoottorin merkitys yhtä tärkeä

Yleisurheilussa on monenlaisia valmennuksen kehittämisprosesseja, nyt tarvitaan oivallus siitä, että myös tämä talousmoottorin kehittäminen on yhtä tärkeä menestystekijä kuin maksimivoima tai hapenotto.

Tarvitaan prosessi, jolla kansallisen tason yleisurheilusta tehdään elinkeino. Sitä pitää johtaa kuten elinkeinotoimintaa, se pitää organisoida kuten elinkeinotoiminta, niin paikallisilla kuin valtakunnallisellakin tasolla. Seuratoimintaa pitää viedä tähän suuntaan, mutta myös aivan urheilijayksilöiden tasoilla olisi syytä jo nuorisovaiheessa ohjata urheilijoita tähän ymmärrykseen – oman talousmallin luominen on yhtä tärkeä menestyksen taustatekijä kuin jokin valmennuksellinenkin tekijä.

Samalla lajissa pitäisi oppia oivaltamaan yleisurheilu kokonaisuutena, jossa niin urheilijat, seurat, liitto kuin mediakin näkevät että olennaista on kasvattaa kakkua – ei tuijottaa sitä omaa pientä siivua.

Yleisurheilu kasvattaa tekijöistään helposti ”yksinäisiä susia”, joille joukkueena pelaamisen idea on hieman vieras, jopa epäilyttävä. Nyt pitäisi kuitenkin tässäkin lajissa oppia ajattelemaan toisin. Sudetkin toimivat lopulta tehokkaimmin laumana.

Tässäpä työmaata SUL:n johdolle!

Tilaa ”Rata auki! – suomalaisen urheilun 100 läpimurtoa” -kirja ja Elmo-lehti huippuedulliseen yhteishintaan tästä tai pelkkä kirja tästä!

Lue heinäkuun Elmo ostamalla digilehden irtonumero Lehtiluukusta tai painettu lehti irtonumerona Lehtipisteestä.