Yleisurheilu on noussut tänä kesänä puheenaiheeksi muutenkin vain naisurheilijoiden tulosten ja näyttävien kisojen ansiosta. On puhuttu ulkonäköpaineista ja siitä, millaisissa vaatteissa naisurheilijat joutuvat kilpailemaan. Saman kysymyksen ovat kohdanneet monet muutkin lajit beach volleysta alkaen.

Väärinkäsitysten välttämiseksi sanottakoon heti alkuun: urheilijoista voidaan puhua aina urheilijoina, mutta koska urheilussa fysiikalla on väliä, erottelu miehiin ja naisiin on looginen olematta syrjivä. Mutta se, että puhuttaisiin urheilusta ja naisurheilusta on väärin.

Ja mikä vielä räikeämpää, on se tapa, jolla nais- ja miesurheilijoista puhutaan esimerkiksi mediassa. Nainen on kuvankaunis naisaituri, mies nopea ja lihaksikas miespikajuoksija. Eikä yleisurheilu ole ainoa laji, jossa naisia ja miehiä määritellään näin.

Montako otsikkoa on nähty, että miehet juoksevat satasen pika-aidat tiukoissa trikoissa ja kuinka sukukalleudet heiluu puolelta toiselle? Tai kuinka monta kuvaa miesjuoksijasta tai beach volleyn pelaajasta on zoomattu vain navan alle? Edestä tai takaa?

Oikea vastaus lienee nolla. Korjatkaa, jos olen väärässä.

Sitä määrää kuvia ja otsikoita en edes osaa laskea, joissa on kritisoitu naispuolisten beach volleyn pelaajien ja yleisurheilijoiden vaatetusta. Milloin liian niukaksi, milloin suorastaan seksistiseksi ja provosoivaksi. Ja sitten taas, kun laittaakin kylmällä kelillä pitkät trikoot päälle, siitäkin nousee haloo. Mihin unohtui urheilusuoritus ja se, että vartalo on urheilijan työväline?

Tasa-arvoistako? Pitäääkö naisten pukea samanlainen juoksuasu päälle kuin Usain Boltilla ja samanlaiset löysät shortsit ja hihaton paita kuin beach volleyn miespelaajilla, että uutisotsikot olisivat vain siitä itse suorituksesta?

Moninainen juttu

Pukeutumiskysymys on toki moninainen juttu. Vähän niukemmat vaatteet tuovat lisää seuraajia, mikä tuo taas lisää näkyvyyttä ja sponsorieuroja. Lisäksi jotkut haluavat tahallaan provsoida, mutta niitä lienee aika vähän.

Mutta silti. Siellä taustalla on aina urheilija, jonka fysiikka ja suorituskyky on tärkein. Ei se, millaisiin vaatteisiin työvälineensä verhoaa.

Kukaan urheilija ei halua, että valokuvaaja kuvaa kisoissa lähikuvia hänestä ylittämässä aitaa, hyppäämässä pituutta tai syöksymässä pallon perään niin, että zoomataan vain housujen alaosan kohdalle. Kasvojen ilmeiden kuvaaminen on asia erikseen ja jopa kuuluu urheiluun, samalla tavalla kuin ne tunteet, joita kasvot heijastavat.

Olen itse pelannut beach volleytä SM -tasolla. Jotain kokemuspohjaa on siis siitä, mitä pienissä vaatteissa urheileminen on.

Suomessakin on ollut säännöt, että jos on +17 astetta tai lämpimämpi, pitää pelata bikineissä. Onneksi ei enää ole. Maailmalla säännöt muutettiin jo vuonna 2012. Rion olympialaisissa sai pelata pitkissä hihoissa ja pitkissä housuissa – ja näin myös Egyptin naiset. Toki kansainvälinen liitto (FIVB) määrittelee edelleen, missä kohtaa ja minkä kokoinen sponsorin logo saa olla ja kuinka isolla nimi, pelinumero ja maatunnus tulee olla. Ne kaikki ovat valideja sääntöjä.

Se ei sen sijaan ole validia, jos urheilijaa ja hänen suoritustaan arvioidaan vaatteiden perusteella. Se on sivuseikka.

Beach volleyssa ”bikinikohun” aloitti lajilegenda Kerri Walsh-Jennings ottamalla kantaa asiaan juuri Rion olympilaisten aikaan.

Hän tiivisti koko ongelman ytimen hienosti:

”Lajimme on lähtenyt rannalta ja me pelaamme kuumissa ja kosteissa oloissa, paikoissa joissa voi olla 40 astetta lämmintä. Pelaajat tekevät kovaa työtä kentällä eivätkä ajattele seksuaalista vetovoimaa tai halua tuoda itseään esille. Bikineissä pelaaminen on meille luontaista. Kun keho on työvälineesi ja olet fyysinen urheilija, kyse on siitä, kuinka suoriutuu, ei siitä miltä näyttää.”

Allekirjoitan. Ja aloitan tässä oman koulutukseni. Median edustajat ja penkkiurheilijat, muistakaa tämä:

Urheilijan suorituksen arvostelu ja kritiikki on sallittua, mutta ei ulkonäön. Eivätkä bikinit automaattisesti tarkoita, että ”ota musta kuvia läheltä ja irroita mut kokonaisuudesta ja urheilusta” – olipa lajina sitten yleisurheilu, beach volley tai mikä tahansa urheilulaji.

Kauanko tätä keskustelua pitää käydä?

Mutta palataan alkuun.

Siihen miksi naiset vain kohtaavat tämän – oli lajina sitten yleisurheilu tai mikä laji tahansa? Miksi maailma ei vieläkään näe naisia yksinkertaisesti urheilijoina? Miksi siihen pitää tuoda mukaan ulkonäkö? Ja ne kuvat, joissa ei kuvata edes kokonaisuutta vaan sitä kohtaa navan ja reiden välissä? Miksi naisista ei puhuta urheiljoina samalla tavalla kuin miehistä? Vaikka ne vaatteet onkin eriaiset. Työtä ja treeniä on taustalla varmasti yhtä paljon kummallakin sukupuolella.

Beach volleyssä pelin taktiikkaan kuuluu näyttää selän takana, merkit millä taktiikalla torjutaan ja puolustetaan. Keskustellaan oman peliparin kanssa äänettömästi. Niitä merkkejä ei näytetä sen takia, että kuvaaja voisi zoomata sillä verukkeella takapuoleen. Ja miksi muuten se on aina naisten takapuoli? Yhtälailla miehet näyttää niitä merkkejä?

Kaunko tätä keskustelua pitää käydä?

Säännöt alkaa mennä siihen suuntaan, että jokainen saa päättää kuinka peittävissä vaatteissa urheilee. Voitaisiinko myös alkaa säädellä millaisia kuvia ja kuvakulmia saa kentän laidalla käyttää? Ja kuinka penkkiurheilijat saa ottaa kantaa (nais)urheilijoiden suorituksiin. Yhtälailla kuin minihame ei ole kutsu seksiin, myöskään topissa ja lyhyissä, jopa bikinimallisissa housuissa urheileminen ei ole kutsu kuvaamaan naista seksistisesti. Please behave!

Lue myös: Samuel Samuelsson unohti, että avioliitossa molempien on oltava onnellinen