Rauman Lukko on jääkiekon Suomen mestari. Lukko oli Liigan paras joukkue, ei pelkästään tällä kaudella vaan oli sitä jo viime kaudella.

Suorastaan ylivoimainen. Lukko asetti korkean laatustandardin, kaikkinensa.

Menestys koostuu monesta eri tekijästä, ja siksi ei pidä tehdä liian jyrkkiä kausaliteetteja. Ei voida sanoa, että yksin Pekka Virran pelitapa oli menestyksen kivijalka.

Sillä oli iso vaikutus, ehdottomasti, mutta taustalla oli paljon muitakin asioita: urheilujohtamista, pelaajarekrytointeja, olosuhteita, toimintakulttuuria ja niin edelleen. Kaikki nivoutuvat kokonaisuudeksi, eivätkä peli tai pelitapa sinällään ole näistä irrallisia asioita.

Tehokkuus, tehokkuus

Jos kuitenkin yritetään pilkkoa menestystä osiin, Lukon pelitapaa ei voi olla nostamatta esiin. Se oli niin monella tavalla niin poikkeuksellinen.

Se oli suorastaan niin vallankumouksellinen, että valmentajien ympäri maailmaa pitäisi viimeistään nyt tutkailla erittäin tarkasti, mitä Lukko kaukalossa teki, miten ja miksi. Ei asioita voi ja kannatakaan tietenkään sellaisenaan kopioida, koska ympäristö muovaa tarpeita, mutta Lukossa oli paljon, niin kovin paljon herkullisia aineksia.

Lukon pelitavasta on nostettava esiin kaksi isoa alaotsikkoa. Ensimmäinen on itse peliprosessi ja sen dynamiikka, toinen on pelitavan periaatteet ja sisällöt.

Oppi numero yksi on peliprosessin tinkimättömyys. Neljän kauden ajan Virta on rakentanut joukkueensa peliä. Systemaattisesti.

Tässä näkyy ensinnäkin Virran kokemus valmentajana. Hän on valmentanut ammattilaistasolla Liigassa 15 vuotta. Se, että valmentajalle muodostuu riittävän selkeä kuva omasta pelifilosofiastaan, laadukas harjoitepankki ja vuorovaikutustaidot pelitavan opettamiseen, vie vuosia. Yrittämistä, erehtymistä, kokeilemista ja analysointia.

Jo pelkästään siksi Lukolla ja Virralla oli valtava etulyöntiasema, koska Virta, jos joku, tietää, mitä tekee, miksi tekee ja miten tekee. Ja se näkyi Lukon pelaamisessa. Se oli pelin vaiheesta toiseen tinkimätöntä ja täsmällistä.

Liigassa on paljon nuoria valmentajia, monia pelin osaajiksikin kutsuttuja. On kuitenkin täysin eri asia ymmärtää peliä teoreettisella tasolla kuin saada yli 20 eri lähtökohdista tulevaa pelaajaa ymmärtämään asiat samalla tavalla ja toteuttamaan niitä kaukalossa laadukkaasti selkäytimestä.

Se vaatii valtavasti. Työtunteja, videonauhojen pyörittämistä, harjoitteiden suunnittelua, miettimistä, vuorovaikutusta, pelaajien teknis-taktisten valmiuksien kehittämistä ja niin edelleen. Prosessissa on niin paljon palasia, että jos valmentajalla ei ole kristallin kirkasta visiota, sivupolulle on helppo ajautua. Tuleekin ripotellen ristiriitaista infomaatiota, pelin tehokkuus heikkenee.

Moni Liiga-joukkue pyrkii pelaamaan taktisesti hyvin ja johdonmukaisesti, mutta pelaamisessa ei ole samanlaista kollektiivisen ymmärryksen tuottamaa tehokkuutta ja laatua kuin Lukolla. Moni valmentaja saattaa kokeilla eri asioita, haistella tuulia ynnä muuta, mutta loppuviimein laatu kärsii.

Tehokkaan pelimallin rakentaminen ei ole valmentajalla vuoden projekti, ei edes kahden. Se olisi monen Liiga-seuran hyvä muistaa valmentajia palkatessaan.

Puolustaminen toi etua

Se näkyvin osa Lukossa on tietysti pelaamisen sisällöt ja periaatteet. Lukko jaksoi kiehtoa näiden kautta.

Ensinnäkin puolustusalueen puolustuspelaamisessa Lukko toimi eri tavalla kuin oikeastaan mikään muu joukkue Liigassa. Edes kansainvälisesti totaaliseen pelaajavartiointiin perustuva puolustusalueen puolustuspelaaminen ei ole tyypillistä. Suuntaus on ollut enemmänkin yhdistetty pelaajavartiointi ja aluepuolustaminen.

Lukko oli ehdoton ja tinkimätön. Vain joillain ratkaisevilla hetkillä se saattoi ottaa napsun aluepainotteisemmaksi puolustamistaan. Pääosin Lukko puolusti vartioimalla ja puolusti paremmin kuin yksikään muu Liiga-joukkue.

Syy on tietysti se, että pelaajat toteuttivat laadukkaasti pelitapaa, mutta puhdas vartiointi on myös kelpo tapa puolustaa. Siinä on etunsa.

Lukon puolustamisessa oli paljon laadukasta täsmätason toimintaa. Pelaajien välisen koordinaation kautta vastustajat merkattiin erittäin nopeasti. Se, kuinka Lukon pelaajat havainnoivat sekä vastustajaa että kiekkoa ja säilyttivät tilanteessa kuin tilanteessa jatkuvan liikkeensä, oli erittäin täsmällistä puolustustoimintaa. Lukko myös tuplasi erittäin terävästi ja oikea-aikaisesti.

Ei ollut ihme, että TPS:n oli vaikea luoda maalipaikkoja finaalisarjassa. Tai Tapparan välierissä. Tai Ilveksen puolivälierissä.

Mitä etuja vartiointiin perustuva puolustuspelaaminen toi?

Se oli ensinnäkin selkeä. Pelaajien tehtävä oli voittaa oma pelaaja, tai ainakin varmistaa, että oma pelaaja ei tee maalia tai pääse maalin puolelle. Ja kun pelaajien teknis-taktiset valmiudet toteuttaa roolia kehittyivät, Lukon puolustus oli muuri.

Lukko pystyi puolustusalueen pelissään antamaan jatkuvaa painetta kiekolliselle pelaajalle ja sai näin nopeasti katkoja ja kiekonhallinnan itselleen. Aluevoittoinen puolustuspelisapluuna johtaa usein siihen, että tulee tilanteita, jolloin kiekolle ei saada painetta. Silloin joudutaan puolustamaan pidempiä aikoja omalla alueella.

Lukko pystyi blokkaamaan jatkuvasti laukaisulinjoja ykkössektorille. Vastustajien oli siten vaikea saada laadukkaita kiekkoja parhaalle maalintekosektorille. Se söi vastustajien hyökkäyspelaamisesta tehokkuutta.

Lisäksi vartiointiin perustuva puolustuspelaaminen antoi mahdollisuuden säilyttää erittäin korkea hyökkäyspelivalmius, koska koko viisikko ei ollut syvällä puolustamassa. Jos tilanteenvaihdossa laituri reagoi nopeammin kuin vastustaja, Lukko hyökkäsi ylivoimaisena. Tämäkin toiminta oli hiottu erittäin korkealle: laiturin reagointi ja välitön liike sekä sitä seurannut diagonaalisyöttö painottomalle puolelle oli kaava, jonka moni vastustaja sai kokea Lukon vastaiskuissa.

Lukkoa on kehuttu kiekkokontrollijoukkueena, mutta piiloon on jäänyt se seikka, että Lukko oli paras joukkue nimenomaan hyökkäämään väleihin ja selustaan nopean reagoinnin ja korkean hyökkäyspelivalmiuden kautta.

Aikaansa edellä, jälleen

Kuva siitä, että Lukon nerous olisi vain kiekkokontrollia, on väärä. Lukko oli erinomainen joukkue siksi, että sen jokainen pelin vaihe oli organisoitu laadukkaasti. Siksi sitä oli vaikea haavoittaa.

Näkyvää oli tietysti kiekkokontrolli, koska rakenteluvaiheessa Lukko toimi hyvin eri tavalla kuin muut Liiga-joukkueet.

Lukko kontrolloi kiekkoa omalla alueellaan enemmän kuin muut, mutta primäärisyy ei ole se, että joukkue kontrolloisi kiekkoa kiekon kontrolloimisen vuoksi vaan nimenomaan siksi, että tarkoituksenmukaisella kiekon liikuttamisella Lukko pystyisi hyökkäämään keskialueen yli korkean edun kautta.

Pelivälineen hallinta itsessäänkin antoi Lukolle toki työkaluja horjuttaa vastustajaa. Jos Lukko voitti aloituksen, kontrolloi kiekkoa vaihdosta ensimmäiset 20–30 sekuntia, vastustajan paukut tehokkaaseen hyökkäämiseen oli syöty. Tai johtoasemassa Lukko palautteli kiekkoa 30 metriä alaspäin keskialueelta, siten pelasi kellosta sekunteja pois ja söi vastustajan pelistä tunnetta.

Mutta ydin on siinä, kuinka tehokkaasti ”Meidän pelin” periatteiden mukaisesti tilan tekeminen palveli tilan voittamista. Kuinka tilaa tekemällä oli mahdollista voittaa tilaa.

Hieman myöhästynyt prässi, hieman löysä kaarros trapin kärjestä tai muuta vastaavaa, Lukko hyökkäsi saman tien väleihin. Tehokkaasti, nopeasti ja täsmällisesti. Siitä suora hyökkäys maalille, irtokiekko ja jatkopelit.

TPS:n ja Lukon välinen ero oli kiekollisen pelin organisoinnissa valtava. Siinä missä TPS kontrolloi hetken kiekkoa ja hyökkäsi, Lukko kontrolloi, loi edun ja hyökkäsi vaarallisesti. Se, että Lukko mursi hyökkäyssiniviivan kiekon kanssa huomattavasti TPS:ää tiheämmin, oli seurausta erosta pelin organisoinnin tasossa.

Houkuttelu, väärän informaation antaminen, kentän täyttäminen, vastustajan liikuttaminen. Näissä asioissa Lukko oli vallankumouksellinen, ja siksi sen ihmettä pitäisi katsoa tarkalla silmällä valmentajien niin NHL:ssä, KHL:ssä kuin muissakin huippusarjoissa.

Tämä siksi, että peli on menossa sitä kohti, miten Lukko pelasi. Eli yhä tarkoituksenmukaisempaa kiekollista peliä, jolla pyritään luomaan etua etenemiseen. Pelaajien kiekollinen taitokapasiteetti kehittyy koko ajan laadukkaamman ja tehokkaamman harjoittelun myötä. Pelaajat selviytyvät painetilanteista ahtaassa tilassa. He pystyvät pelaamaan tarkoituksenmukaisemmin pelivälineen kanssa.

Ja kun katsotaan muiden pallopelien kehitystä historian saatossa, peliä ja sen organisointia on pilkottu ajan myötä yhä tarkemmin ja tarkemmin.

Se, miten jääkiekkoa tulevaisuudessa pelataan, kiteytyy tämän kauden Lukossa. Lukko oli aivan ylivoimainen tällä kaudella sekä runkosarjassa että pudotuspeleissä, mikä kertoo siitä, että Raumalla oltiin uuden ja edistyksellisen äärellä.

Lukon mestaruuden siemenet kylvettiin 15 vuotta sitten KalPassa, jossa silloin nuori valmentaja Virta rakensi filosofiaansa.

Missä on seuraava Virta? Valmentaja, joka tutkii tinkimättömästi, uskaltaa, tekee ja uskoo.