Peli kertoo olennaisen.

Ollakseen 1–0-voitto Leijonat oli hämmentävän ylivoimainen. Ja nimenomaan ylivoimainen siinä, miten se kontrolloi peliä alusta loppuun. Yksikään tilanne ei tullut yllätyksenä, ja vaikka olisikin tullut, Suomella oli silti kollektiiviset mallit toimia. Koko 60 minuuttia.

Se oli friikki esitys. Täysin friikki. 

Eikä friikki numeroiden puolesta taululla. Ei. Vaan friikki siinä, miten täydellisesti Leijonat kontrolloi peliä ja kenttätapahtumia alusta loppuun. Jos Suomella olisi hitusen parempia pelaajia, lukemat olisivat olleet erittäin rajut.

Koska Tšekillä ei ollut mitään. Pintapuolisesti tulos ja peli voivat kertoa, että peli oli tiukka ja tasainen.

Totuus on, että ei ollut. 

Varasuunnitelma

Ensinnäkään Tšekki ei ollut mitenkään erityisen hyvä alkulohkossa. Sillä on hyviä pelaajia jotka tekivät kivannäköisiä asoita, mutta hyvä se ei kollektiivina ole ollut missään vaiheessa turnausta.

Puolivälierässä Tšekillä oli pelisuunnitelma Suomea vastaan.

Se oli oikeastaan täysin kosmetiikkaa. Se oli epätoivoinen reagointi siihen, kun on ensin tehty talon perustukset päin helvettiä ja sitten yritetään koristella tuotos jollain epämääräisellä rykimisellä.

Tšekin suunnitelma oli murtaa Suomen keskialueen puolustusmuoto hybridipitkää hyödyntäen. Eli puolustaja pelasi kiekon päätyyn ennen punaviivaa ja hyvillä ajoituksilla hyökkääjät ryntäsivät perään ennen kuin Suomen pakit ehtivät.

Se oli Tšekin suuri suunnitelma isoa ja mahtavaa Suomea vastaan. He, ainakin CMoren asiantuntijan Sami Kapasen mukaan, harjoittelivat vielä tätä suurta suunnitelmaansa käytännössä jäällä pelipäivänä.

Näin se toimi. Ensimmäinen kontrollilähtö omista meni suunnitelman mukaan. Kiekko päätyyn, hyökkääjät ehtivät ja jonkinlainen hyökkäysalueen peli käyntiin. Ei luoda mitään vaarallista.

Toinen kontrollilähtö: sama juttu. Kolmas: Leijonat katkaisee keskialueella. Neljäs: Leijonien muoto tiputtaa siniviivan alle, puolustajat ehtivät ja tilanteesta pitkä kiekko. Aloitus Tšekin päätyyn.

Ja se oli siinä. Tšekin suuri suunnitelma.

Tehokkuus, tehokkuus

Sinällään arvostettavaa, että Tšekillä oli sentään suunnitelma, vaikka ohkainen se olikin. Ja sinällään, ei päävalmentaja Filip Pesan tässä vaiheessa olisi näillä lähtömerkeillä pystynyt sen parempaan.

Koska ne lähtömerkit olivat aivan uskomattoman rajusti Suomen puolella. Jos siis puhutaan viisikkopelaamisesta. Kaukalossa oli kaksi joukkuetta eri planeetalta, jos mietitään sitä, että kyseessä oli puolivälierä ja vastakkain kaksi tasokasta kiekkomaata.

Tämä asetelma myös sopi Jukka Jaloselle ja Leijonille. Vastustaja joutuu miettimään ja sekoittamaan omaa toimintaansa.

No, Tsekin suunnitelma oli päästä hyökkäysalueelle. Sinne he pääsivät. Saivatko he mitään aikaan?

Ei riitä, että pääsee hyökkäysalueelle, jos Leijonat silti kontrolloi peliä puolustusalueen puolustuspelaamisellaan. Tšekillä ei ollut mitään keinoja haavoittaa Leijonia, ei yhtä ainutta.

Yksittäiset pelin taktiset valinnat ovat yhtä tyhjän kanssa, jos perusta ei ole kunnossa. Koska näissä peleissä asia, joka lopulta ratkaisee, on pelaamisen tehokkuus. Ja siinä Suomi oli valovuoden edellä. Suomella oli pelaamisessaan valtavaa yhteiskoordinaation kautta syntyvää intensiteettiä. Tsekin intensiteetti syntyi lähinnä yksittäisen pelaajien satunnaisesta toiminnasta.

Otetaan esimerkki joukkueiden hyökkäysalueen pelaamisesta.

Siinä oli valtava ero, kuinka Suomi toimi hyökkäysalueellaan versus siihen, miten Tšekki toimi hyökkäysalueellaan. 

Suomen toiminta oli ensinnäkin periaatetasolla selvää koko ajan. Mitä tehdään ja miten pyritään luomaan maalintekotilanteita. Se näkyi pelinopeutena ja siten intensiteettinä: kuinka nopeasti kiekon alueelle tuonut pelaaja teki ratkaisun, pelaako painolliselle vain painottomalle puolustajalle? Kuinka nopeasti puolustaja omalla valmistavilla toimillaan varmisti, että laukaisulinja on auki ja kuinka nopeasti laukaus lähti? Ja loppuviimein: kuinka nopeasti, tehokkaasti ja täsmällisesti tukitoimet tulivat maalin eteen?

Tässä toiminnassa oli tehokkuutta alusta loppuun.

Tšekin toiminta omassa hyökkäysalueen pelaamisessaan oli sen sijaan hidasta. Pelaajat kuljettivat kiekkoa ja pyörivät kulmissa. Tšekki ei tiennyt, miten se loisi tehokkaasti maalipaikkoja. Eikä se niitä liiemmin luonutkaan.

Aivan kaikki

Suomi onnistui muutamassa tärkeässä nyanssissa, joiden kautta se yritti luoda paikat ratkaisevalle maalille.

Avauserässä Suomi oli lähellä maalintekoa ylivoimalla. Anton Lundell murtautui suorassa hyökkäyksessä, mutta huomionarvoista oli Jere Innalan erittäin täsmällinen blokki vastustajaan siniviivalla. Se blokki avasi Lundellille luistelulinjan.

Tilanteesta ei tuomittu kuitenkaan maalia.

Suomi tiesi, että se saa saumat yhteen tai kahteen maaliin. Ratkaiseva maali tuli erään erittäin merkittävän voittavan seikan kautta: aloituksen.

Ja kun puhutaan pelaamisen tehokkuudesta näiden kahden joukkueen välillä, siihen aloitukseen tiivistyy kaikki. Aivan kaikki. Se kannattaa katsoa useampaan kertaan. Ja vielä uudestaan.

Päätöserä oli hyvin tuttua, kontrolloitua puolustusalueen pelaamista, jolla syötiin vastustajan ykköspaikat olemattomiin.