Jussi, kaksijakoinen ottelu. Puretaan ensin ensimmäinen puoliaika. Miten sen näit taktisessa mielessä ja mitä se kertoi Suomesta?

Venäjällä oli aika lailla ”all in”-pelisuunnitelma. Sen perusmuoto oli hyökätessä 3-6-1.

Puolustusmuodossa keskikentän timantin reunoilla pelanneet Magomed Ozdoev ja Aleksandr Golovin nostivat ensimmäiseen prässilinjaan ja yksi laitatoppareista nosti Robin Lodiin tai Glen Kamaraan. Näin puolustusmuodosta tuli Suomen hyökkäysmuotoa peilaava koko kentän pelaajavartiointiprässi.

Hyökätessä timantin reunat tekivät levityksiä Suomen muodon ulkopuolelle. Sieltä ei tosin ollut mekanismeja murtaa Suomea. Paljon tuli silloin keskityksiä kohti Artjom Dzjubaa. Tämä vaikutti ainoalta organisoidulta ja toimivalta mekanismilta luoda maalipaikka. Ylipäänsä hyökkäysmuoto oli todella offensiivinen, kun laitatopparitkin nousivat mukaan hyökkäyksiin. Kun Venäjällä oli pallonhallinta syvällä Suomen kenttäpuoliskolla, niin alas jäi ajoittain vain keskustoppari kontrolloimaan Teemu Pukkia.

Suomi sai paikkansa maalipotkuprässeistä, rajaheiton mekanismista ja pitkästä maalipotkusta.

Maalipotkuprässissä Suomi jätti Venäjän oikean topparin vapaaksi Joel Pohjanpalon tehdessä syöttövarjon sinne paineistaessa keskustopparia, joka sai maalivahdilta pallon. Pohjalla pelaava Rasmus Schüller otti aluetta toppareiden edessä ja muualla oli pelaaja vastaan pelaaja.

Rajaheitossa Suomella oli hyvä vertikaalinen parirotaatio, jolla pelattiin Lod tai Kamara tai toinen kärjistä vapaaksi.

Pitkässä maalipotkussa Suomi hyödynsi pitkää syöttöä Pohjanpalolle, minkä jälkeen haluttiin suora iskun paikka kakkospallosta. Tämä osoittautui arvokkaaksi tilanteeksi, sillä Venäjän vartiointiprässi oli hyvälle pitkälle syötölle sekä kakkospallopelaamiselle haavoittuvainen.

Suomen ensimmäinen jakso oli kokonaisuudessaan ihan kohtalainen – lukuun ottamatta sitä ensimmäisen jakson yliaikaa. Tämä kohtalaisuus syntyi siitä, että Venäjä prässäsi all in-taktiikallaan ja hallitsi ylioffensiivisella tavalla palloa. Suomi oli pelin virran suhteen mukavuusalueellaan.

Entä Venäjän maali?

Venäjän johtomaali tuli ensimmäisen puoliajan yliajalla. He hyökkäsivät Suomen matalalla ollutta blokkia vastaan ja menettivät pallon. Pallo pelattiin Schüllerille lateraalisesti, joka puolestaan menetti pallon pimeältä puolelta tulleelle prässääjälle. Tästä syntyi puolinopea vastaisku ja boksissa oli asetelma Aleksey Miranchuk vastaan Daniel O’Shaughnessy. Sen jälkeen pallo oli takanurkassa.

Jalkapallo on joukkuepeli, mutta Schüller ja O’Shaughnessy ovat selvästi ne pelaajat, jotka joutuvat tekemään eniten töitä pärjätäkseen tällä tasolla. Valitettavasti se näkyi nyt maalin muodossa yhdessä ainoassa tilanteenvaihdossa ja sen jälkeisissä toiminnoissa.

Mikä muuttui toisella puoliajalla? Oliko Suomen hallinta aitoa vai näennäistä?

Toinen puoliaika oli Suomelta ihan karmea. Venäjä ei säätänyt yhtään todella offensiivista hyökkäysmuotoaan, mikä oli vähintäänkin yllättävää. Tietysti heti toisen jakson alussa Suomi sai Teemu Pukin läpi suorasta vastaiskusta!

Mutta Suomen toiminta taktisesti, otteluvalmentamisen kannalta ja muutenkin pelaajien henkilökohtaisen toiminnan osalta oli todella heikkoa.

Pelin virta meni siihen, että Suomi hyökkäsi omalla pallonhallintavaiheellaan Venäjän pikkuhiljaa passivoitunutta blokkia vastaan. Suomi ei pystynyt 3-1-4-2-muodossaan löytämään oikeanlaisia syöttöketjuja ja hallintaa, jotta maalipaikkojen luominen olisi ollut mahdollista. Suomi joutui pelaamaan sen pelin vaiheen rakenteiden kautta, jossa se on yksi kisojen heikoimmista, ellei heikoin, joukkue.

Ottelun aikainen taktinen sopeutuminenkin jätti kyllä todella paljon kysymyksiä. Suomi teki muutoksia kymmenen minuuttia ennen loppua. Lappalainen tuli kärkeen, mikä ei ehkä ollut ominaisuuksia ajatellen paras veto Venäjän matalalla maannutta johtoasemablokkia vastaan. Sitten tehtiin lisää vaihtoja ja oli vaikeaa nähdä minkäänlaista systemaattista suunnitelmaa, miten maalipaikkoja oltaisiin tappioasemassa luotu.

Muoto oli jotakuinkin 4-4-2, mutta se oli hyvin epäselvä sellainen. Paulus Arajuuri nosti ylös ja hänen päätään haettiin sitten pitkillä palloilla, kun Kamara oli pudonnut alas alimpaan linjaan.

Suomi hyökkäsi viimeiset kymmenen minuuttia niin, että kentän tärkein alue, pelintekoalue, oli täysin tyhjänä. Eihän silloin voi pitkien pallojen jälkeen voittaa kakkospalloja ja päästä niistä ottamaan pallonhallintaa syvällä vastustajan kenttäpuoliskolla.

Sitten on vielä pelaajien henkilökohtainen toiminta. Mikseivät vaihtopelaajat tuoneet minkäänlaisia intensiteettilisää? No, ehkä siksi että pelin jahtaamisen suunnitelma ja pallonhallintavaiheen rakenne oli hyvin epäselvä kokonaisuus, mutta kyllä pelaajien on mentävä kentälle tekemään töitä.

Tämä peli oli kuin se Viro-peli, kun Suomi joutui tappiolla. Eli kyllä siitä(-kin) pelistä kannatti tehdä ihan reippaasti johtopäätöksiä. Viro-pelin, viimeisten parin vuoden ja tämän pelin kokonaisyhtälö kertoo karua kuvaa siitä, missä hapessa Suomen hyökkäyspelaaminen on. Tästä on kirjoitettu näillä sivuilla ihan riittävän paljon, joten jos haluaa tietää, mikä Suomen hyökkäyspelissä on vikana, niin voi lukea kisoja alustaneita tekstejä – esimerkiksi Viro-ottelun jälkeen tehtyä reagointia. En jaksa sitä nyt enää suuremmin avata.

Toinen jakso oli Suomen pallonhallintavaiheen sekavuuden takia EM-tason peliksi todella hämmentävän huono kokonaisuus.

Sitä on nyt hoettu, että Suomen pallollinen pelaaminen oli parempaa, kuin Tanskaa vastaan, mutta tämä on höpö höpöä. Tietysti pallonhallintaa oli hemmetti määrällisesti enemmän, koska Venäjä pelasi tappioasemajalkapalloa! Asetelma oli toisella jaksolla erilainen, kuin Tanska-ottelussa, mutta paremmasta laadusta pallollisen pelin kohdalla ei voida puhua. Sanoisin jopa, että pallollinen peli oli loppua kohden heikompaa, kuin Tanskaa vastaan, sillä ne vähätkin periaatteet kentän täytöstä katosivat, joita nähtiin Tanska-ottelun toisella jaksolla.

Millaisen kuvan Venäjä jätti itsestään?

Venäjä jätti heikohkon kuvan, mutta taistelee nyt jatkopaikasta lohkon viimeisellä kierroksella. Venäjä on kaukana sellaisesta joukkueesta, joka voisi haavoittaa systemaattisesti vastustajia, sillä toimivia hyökkäyspelin mekanismeja joukkue ei juurikaan toteuttanut.

Jos Suomi kykenisi tekemään pallonhallintavaiheessaan rakenteellisesti laadukkaampia asioita, niin Suomi olisi voinut voittaa tämän ottelun.

Kaksi peliä nyt takana. Onko Suomen esityksissä ollut jotain, mikä on iskenyt sinun silmiisi positiivisesti ja/tai negatiivisesti.

Positiivista on todella paljon. Ei Suomi muuten olisi kisoissa taistelemassa jatkopaikasta.

Mutta isoin huomio, ja nimenomaan negatiivinen huomio, on se, ettei Suomi kyennyt tekemään pallonhallintavaiheelleen ennen kisoja yhtään mitään. Nyt se on aika lailla myöhäistä näiden kisojen osalta.

Siinä on vikana perusrakenne sekä se, ettei Suomella ole minkäänlaisia aseita kontekstipelaamiseen. On jotenkin outoa kuvitella, että Suomella ei ole EM-kisoissa minkäänlaista tappioasemapelaamisen sapluunaa. Toisin sanoen, Suomen pitäisi tietää etukäteen, miten riskitasoja nostetaan oman pelimallin sisällä. Tästä toisen puoliajan taktisesta sekoilusta pitää antaa isot risut Suomen valmennusjohdolle.

Yksi pallopelien logiikkaan liittyvä huomio on tosin tehtävä. On ymmärrettävä se, että Belgia-ottelusta tulee jälleen lähtökohtaisesti tosi erilainen. Suomi lähtee siinä pelissä puolustustaisteluun. Pallonhallintaa tulee olemaan tasatilanteessa vähemmän, mutta tehdään se nyt selväksi: se ei tarkoita, että Suomi pelaisi heikommin, kuin tänään. Ja jos Suomi joutuu tappiolle ja sen pallonhallinnan määrä alkaa pelin kontekstin takia kasvamaan, niin Suomen pelirohkeus ei kasva. Ei, Suomen pallonhallinnan määrä saattaa Belgian käyttäytymisen takia tappioasemassa kasvaa.

Tässä on nyt julkisessa keskustelussa ja mediassa käsillä sellainen pallopelien logiikkaan liittyvä harha. Syy on tietysti se, ettei Yle ole ottanut asiantuntijoita studioihin, vaan haluaa mennä se kuuluisa viihde edellä. Seuraus on se, että tuota harhaa ei nyt oikaista.

Suomessa joka hemmetin asiantuntija höpisee nyt jostain ”pelirohkeudesta”. Mitä se on? Pitää tehdä enemmän ja laadukkaammin pallon kanssa. No, pitää varmaan. Mutta jos vastustaja prässää koko kentän vartiointiprässillä, niin silloin se pallo pitää pelata ylös yksi vastaan yksi-asemaan, eikä etsiä vapaata pelaajaa, jota ei ole olemassa. Pitääkö pelata linja kerrallaan siksi että halutaan olla pelirohkeita? Vai ollaanko vain ymmärtämättömiä ja peli-idiootteja?

Sitten kun Venäjä vetäytyy alas, alhaalle muodostuu vapaa pelaaja ja sen kautta voisi dilkkailla maalipaikkoihin, niin nostetaan toppari ylös, jätetään pelintekoalue tyhjäksi ja ruvetaan roiskimaan pitkää 1990-luvun tyyliin. Aivan absurdia kamaa julkisen keskustelun, TV:n ”muka-asiantuntijoiden” ja Suomen hyökkäyspelin osalta.